Kindly see also: Phenomena of our time − Aikamme ilmiöitä aunimarjutkari@blogspot.com

28.2.2015

SAISIN OLLA ONNELLINEN



Mitä kaikkea onkaan!
Kauas juosta mun täytyy!
Elämä, minut taas yllatä,
etten luulisi, oisi
kevät, kuulisi soisi
purot varsillaan vain vihreä.

Taisin olla onnellinen...
Taisi olla muutakin...
Surut nurkkaan!
Ulos kurkkaan,
jospa karkaisin...

Laadin lauluni kelle?
Sinulle. Jokaiselle,
jolla on jotakin pielessä.
Tehdään yhdessä taika!
Nyt on toivomusaika!
Mitä vaan, mitä on mielessä!

Saisin olla onnellinen!
Saisi olla muutakin,
vierelläni
ystäväni
että näkisin.

28.2.15


21.2.2015

VUORTEN RINTEILLÄ VERI

Aatteensa puolesta kaatuneille


Vuorten rinteillä veri.
Sydän on punainen.
Etäällä vilpoisa meri
henkäystä äitien.

Aurinkoa sulaa mäntyjen
latvoilla!
Milloin on hyvin, milloin?
Saatatko sanoa?

Kotiin, laaksoihin, laukka.
- Sydän on tuoda vain.
- Poikani, väsynyt, raukka,
vieläkö nähdä sain?

- Miten ne vartiomiehet?
- Kuolleita jokainen!
- Missä sun veljesi, missä?
- Tässä on viimeinen.

Vuorten rinteillä siellä
sateita toivotaan.
Etäällä, jollakin tiellä,
veljesi kohdataan.

Ja kuolema laulaa tuutulaulun, ntamo 2015.

15.2.2015

ÄLÄ LUOTA TULEVAISUUTEEN



Olen hetken heinä hento.
(Se on vertauskuva rento.)
Tässä kiirettä ole minnekään.
Tuuli vain käy ja päällä pään
on pilvien verkkainen lento.

Sillä loppu on aina yllätys.
(Seuraa retorinen kysymys.)
Tuo kaikki joko me koettiin?
Tuo näytelmä matkalla helvettiin,
ja sen taivaallinen täyttymys?

Hän tietää. Tai on tietävinään.
Ja tämä runo on vain, jos sitäkään.

15.2.15 


































Kuva: (c) Ainasylvia Kari