ÄITIS TUUTII LULLAA

Aleksis Kivelle

Laps, oot kaikin kaunehin.
Unes kauniit liennee.
Viennee armain-aatoksin.
Levon leikit tiennee.

Eikös vainen irrokaan
purtes? Mitäs tirput?
Virkut vain. Ei uinulaan
soua simmut sirkut.

Kuulehan, kuin aaltonen
kehräis yksin sullen.
Mullen kans jo unonen
tarpeen ois yön tullen.

Juttusilla uinulan
käy, liet tuikituttu!
Uinus nyt, kun uinutan!
Nukus, nukkunuttu!

Kauas jäis jo maailma.
Kauas kaiken häiske.
Läiske purttas tuutiva,
kuules lämmin mäiske.

Aalto aallon tuuittaa.
Äitis tuutii lullaa.
Mullakin jo kiinni saa
simmut unen tulla...

13.12.14

ILTAMIETELMIÄ

En minä ole kokonainen. Olen kokonaisuuden osa.
En ole täydellinen, mutta kuulun osana täydellisyyteen.
Olen olemassa suhteessa taivaankappaleisiin ja atomiin.

Olen olemassa suhteessa hinduun ja Jumalan ainoaan poikaan.

Olen olemassa suhteessa ymmärrykseeni, jota kutsun omakseni.
Olen olemassa suhteessa sinuun ja heihin, joita en opi tuntemaan.
Olen olemassa suhteessa riistäjiin ja riistettyihin.

Olen olemassa hyvin paljon ja kertakaikkisen vähän.
Olen olemassa siinä, mitä teen.

Olen tunteissani ja ajatuksissani. 

Olen unissakulkija.
Olen tässä ja nyt, kaikissa turhissa kuvitelmissani,

ja siinäkin, mitä en osaa kuvitella.
Olen unelmissa. Olen sinun ajatuksesi nyt.
Unohtamatta väiteltyä päättelyä! Puhdasta älyä, hypotalamusta!

Olen olemassa universumin keskiössä ja loputtomassa piissä.
Susissa ja vehnäntähkässä. 

Tämä muuttuu nyt sentimentaalisemmaksi.

Kevyttä usvaa, äänetöntä yötä, silkkaa fonetiikkaa.

Mainitakseni rakkauden, minä olen.
Olen jumittunut menneeseen ja tulevaan.
Ja niihinkin aikoihin, joita en pysty nimeämään, olen jo matkalla, tietämättäni.

Olen suhteessa selvittämättömään.

Hitto vie!

Mutta nyt minua väsyttää, enkä jaksa ajatella enempää.
Ei! Ihminen ei ole saari.

12.12.2014 klo 23:00

SITTENKÄÄN

Oi taimi, pienenpieni,
sinut kerran istutin.
Vei luokses usein tieni.
Matkaasi sun varjelin.
Ei rakkaampaa, ei kauniinpaa,
vain verso päällä maan.
Ei puutarhassani kai muita
puita ollutkaan!

Nyt kukkas sun on hohtavat
ja kauniin valkeat!
Nyt kaikki taivaan linnut
oksillas sun laulavat!
Ja minä, pieni niin, nyt runkoos
nojaan. Painan pään.
Ja oman elämäni kasvua
jään miettimään.


Oi puutarhuri elämän,
sen kuinka tarkoitit,
kun runoilijan, murhemielen,
minuun istutit?
En muuta voi, kuin kirjoittaa.
Ja joskus itkeä.
Ei suruillani syitä, vaan en
poiskaan kitkeä
mä niitä hennoisi,
sittenkään.

2.12.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

NIIN OLET MINULLE KYLLIN

Lempeä, pehmeä tuuli
poskeas hyväilee.
Mikään ei maailmassas
sinulle pahoin tee.
Voikukkapeittojen yllä
valona himertyen,
niin olet minulle kyllin,
niin olet täydellinen.

Keinut vain niityn sen yli,
kukkani kultainen.
Keinut kuin keinussa hiljaa,
tuulena tuudittelen.
Ei ole mennyttä mikään,
sinusta jälkeen jos jään,
vain astut auringon kultaan,
vain tuuleen hyväilevään.

16.11.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

VANHA HERRA HEVONEN

Vanha Herra Hevonen

haukotteli haas:

 − Voi elämän kevät ja hauen evät,

ne lyhenevät päivät taas!
Enkä siinäkään liene hakoteillä,
että kohta on lunta meillä.

25.10.14

pihlaandhorses.blogspot.com

ILTALAULU

Kaunis mieli, lapseni,
omanasi aina
pijä, ettei elämän

kontti liian paina.

Mureet kyllä kaivertaa,
siipes alas saapi,
yön vain kestää pimijää.
Aamu aukijaapi.

Aaveet vaikka astuivat
pirtin pimennoista,
moksis eipä ollutkaan,
leino lapsi, noista!

Yllä uniis! Uneksi!
Syillä syömes toimi!
Silloin kauneimmasti on
juossut elos loimi.

24.10.14

Kaj Chydenius on säveltänyt runon

HAUSKAA ON MENNÄ NAIMISIIN

Hauskaa on mennä naimisiin!

Ero ottaa voimille!
Hauskaa on tehdä lapsia,
vaan synnytäpä ne! 

Hauskaa on tämä elämä,
tässä hetkessä.

Kuolo kun kumminkin katselee
tätä huviretkeä. 

Hauskaa on sormus heittää pois!

Taas laittaa paikoilleen!
Ja hauskaa on itkeä tirauttaa
hauskanläksykseen.

25.9.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon

JA RITARINSA SEURATEN

Kun yö oli tullut, yö ...

Kun tuoksusi raskas maa ...
Tuo nousi, hento, loistaen!
Luo kuusen latvan tähtösen!
             Neitoperhonen. 

Myös Ritariperhonen,
kun yö oli tullut, yö,

sai mielen, tahtoi siivilleen!
Kai sattui tähtö sydämeen!
            Mielen siivilleen ... 

Ne lensivät, lensivät ...

Ja unohtui, haihtui maa …
Tuo nousi, hento, loistaen!
Ja ritarinsa seuraten!
Lensivät unholaan. 

24.9.14

SYYSKUU

Syyskuu. Harmaus. Jäinen riite aamuin.
Maa kuin kääntyis, kuin väistyis pois.
Yks ois... Silmänluonti... Ystävälleen
jälleen läikkyis, ei säikkyiskään.
Silloin, syyskuu, kuuras eikö syttyis!
Helkkyis laulus! Ei särkyis niin kuin nyt.

24.9.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon

HENKI

Ajassa täällä mikä ihminen on?

Vain henkäys hento? Tuulen tuominen?

Vain aamun kulta? Illan viime puna?

Vain kuvastuma tähden etäisen?

Ja mihin johtaa mielettömän miete?

Ja milloin kohtaa totuus tutkijaa?

Tokko koskaan. Lie vain ajanviete

olevaisen syitä aavistaa.

Alusta loppuun olkoon lausumaton!

Ja jääköön pimeys päälle vesien!

Vain kuvittelen, tunnen, ylleen hengen,

yön loputtoman, hellän keveyden.

Ajassa täällä olen mikä olen.

Vain henkäys hento! Tuulen tuominen!

Tai aamun kulta... Illan viime puna...

Tai heijastuma hengen hiljaisen.

22.9.14

EI LISÄTTÄVÄÄ

Virheeni maksoin. Kalliisti itseni ostin.
Polkivat hintaa. Päätäni, ylpeä, nostin.
Mennyttä mennyt! Laulettu on sydämestä!
Syytä lie kiittää. Vaan mitä näistä. Ei kestä.

Ei lisättävää. Mitään en etsi, en kysy.
Kulkevat vuodet, perässä näissäpä pysy!
Ei lisättävää. Ja mitä kertoa voisin?
Uudelleen kaiken eläisin, mitään en toisin.

Tunnen, jo muutun... Runoni lue ja sano,
minne on mieleni, minne on kaipuuni jano.
Rakkauden jälkeen hyvähän ihmisen kuolla,
soljua laulun kauniimmin kotona tuolla?

Ei lisättävää! Jääkää, rakkaani, hyvin!
Vierikää virrat matalin uomin ja syvin!
Uudelleen kaiken eläisin, mitään en toisin!
Ei lisättävää... Ja mitäpä lisätä voisin?

20.9.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon

MY LOVE, TAKE IT EASY

My love, take it easy. Let's be happy and 
have some coffee. Let's go to bed early. You know,
the time is coming when neither of us will say a word.
You'll get a coffin and I´ll get an urn.

25.8.14

SEN KIRSIKKAPUUN

Minä haluan oman salin.
Oman salin ja salongin,
valkeat liinat,
pitsiverhotut ikkunat.
Ja kirsikkapuun.
Ja hitaan tšehovilaisen elokuun.
Villimintun tuoksun
tuulen tuoman.

Kokonaan toisen aikakauden!
Toisen maailman,
jossa mikään, mikään, mikään
ei minua satuta.
Jostain takaa vainioiden
kyyhkyn kujerrus,
sylissäni kirje,
rakkaan odotus.

Minä haluan rauhan hartioille.
Mielenmaiseman,
jossa kauas, kauas, kauas,
niin kuin nyt, ei kaivata.
Sen kirsikkapuun.
Sen hitaan tšehovilaisen elokuun.
Villimintun tuoksun
tuulen tuoman.

28.8.14

I CAN CLOSE THE DOOR

KAHDEN

Elokuun lämpimät illat. Kypsinä herukat. 
Runsautta kaikkialla. Viiniä ojennat. 
Kuinka kuin kuohahdellen tuulikin pyörryttää.
Oi tätä hellyyttä kaikkeen, kaikkeen pystyvää.

5.8.14

HÄN JOKA KULKEE PIENIN KIIREISIN ASKELIN

Hän, joka kulkee pienin kiireisin askelin.
Hän, joka hihittää peilikuvalleen.
Kääntyykin äkkiä
ovelta takaisin,
ja huivinsa vaihtaa
vaaleanpunaiseen.

Hän, joka aikoo antaa poskelle suukkosen.
Hän, joka punastuu mielikuvistaan.
Herääkin äkkiä
silmänsä peittäen,
on ollut vain pilvissä,
ollut vain unissaan.

Ei uskoa voi, että tämä on totta.
Ei uskoa voi ihmisten kylmyyteen.
Ei uskoa voi, että kaikki loppuu.
Ei muuhun voi uskoa, vain ihmeeseen!
Hän kulkee pilvissään,
kulkee unissaan, mutta
hän kaiken on saava
takaisin paikoilleen.

Hän, joka kulkee pienin kiireisin askelin.
Hän, joka hihittää peilikuvalleen.
Kääntyykin äkkiä
ovelta takaisin,
ja huivinsa vaihtaa
vaaleanpunaiseen.

4.8.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

HEILLE JOTKA NÄKEVÄT

Mihin onnea tarvitsemme?
Onni on varattu kuolemattomille!
Lapsille. Ja vanhuksille. Rakastavaisille.
Heille, jotka näkevät toisin silmin.

Mihin murhetta tarvitsemme?
Murhe on varattu meistä parhaimmille!
Äideille. Ja väsyneille. Yksin jätetyille.
Heille, jotka näkevät sydämellään.

15.7.14

ORAVAN AARRE

Monenlaista näki metsänväki.
Muni peipon pesään muuan käki.
Oravainen, kas, se vainen vaihtoi,
sijaan munan sinisimmän laittoi
kuusenkävyn. Peippo ahkerasti
hautoi. Käpy kasvoi puuksi asti!
Kammiossaan aarre oravalla!
Eivät tiedä kutkaan maailmalla…

Mutta käki, jälkeen saman kesän,
jätti metsän. Teki kelloon pesän.
Siihen kelloon, joka oli puusta,
joka kävystä ja varkaan suusta.
Näki unta, perin ihmeellisistä,
pikkuoravista sinisistä,
jotka kukkuivat kuin konsaan käet.
Alla kellon kuusenkävyt näet.


13.7.14

ELEONOORAN BALLADI

Tuli tuntematon. Tuli kaukaa, hellästi puhelemaan:
Ota hiuksiisi silmäni kukka, ja se, katso, ei kuihdukaan.

Ovat sylimme auki jääneet ikuisen lähteille.
Ihanin Eleonoora, tulethan minulle?

Mutta Eleonoora empii. Oi kauneutta katoavaa.
Kaiken tieto on kuoleman peili. Liian paljon ei kysellä saa.

Tuli lopultakin. Tuli viimein, kauniisti pyytelemään:
Ota sormeesi kohtalon sormus, sitä vaikka et näekään.

Ovat sylimme auki jääneet ikuisen lähteille.
Ihanin Eleonoora, tulethan minulle?

Mutta Eleonoora huokaa. Oi toivoa, toivoani!
Kaiken lupaus on kuoleman enne. Minut saat vasta kuoltuani.

Tuli lähteäkseen. Tuli silti, kummulle kyselemään:
Edes suudelma, sen sinetiksi, että kaipaamaan aina jään.

Ovat sylimme auki jääneet ikuisen lähteille.
Ihanin Eleonoora, tulethan minulle?

Mutta Eleonoora nukkuu. Oi rakkautta, rakkautani ‒
Kaiken määrä on umpeen jo mennyt. Ota kukkasi, sormuksesi.

11.7.14

PAANAJÄRVI

Pohjanlahti löytää Vienanmereen.
Vesi vuolas virtaa koskineen.
Korpimaat, te kalevaiseen vereen,
kohisette uneen routaiseen.
Näen känkkyrällä vanhan kelon.
Näen mökin muorin harmaan elon.
Tupaan käyhän, istu, puuta paina.
Matkamies on tervetullut aina!
Laineen verkas, rauhoittava juoksu.
Ritirinnan kahvin tuores tuoksu.

Rajalassa synnyit emoiseni.
Kuvittelen, kuinka kulkus meni.
Kuljit kultavainiot ja pellot.
Kuulit paimentorvet, karjankellot.
Gallen-Kallelako siinä maalaa?
Verkoilleenko vaari vielä haalaa?
Kanjonia korkeata nousen.
Viritänpä tarkan silmän jousen…
Ammun kauas. Kauemmas kuin kukaan!
Mitä saan, vien omanani mukaan.

30.6.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

Maalaus: Aunimarjut Kari

KOLME TAPAA

1

Älä sano: En rakasta sinua enää.
Jos sanot: Et rakastanutkaan.

2

Minussa puhkeaa halu.
Vaalea nuppuni saa väriä.
Jalkani aukeavat, nehän
aukeavat itsestään.
Entä jos et sinä tulekaan?
Oi, käteni, käteni,
tiedätkö mitä teet?

3

Olet minun!
Mutta jos ajatteletkaan toista,
olet kuoleman oma.
Ethän haluaisi minun olevan
murhanhimoinen?


6.7.14

SILLÄ TÄMÄN MINÄ TIEDÄN

Ihmisen sisin on verhottu vaattein ytimiin saakka,
ja hetkemme totuus, ikuisin aattein, ainut on taakka.
Ja ennen ja jälkeen on samalla aikaa.
Mikään ei muutu. Mitään ei puutu.
Ja mikä on totta, on toisaalta taikaa.
Sillä tämän minä tiedän:
Kaikkialla, kun ilta on ihmeellinen,
tähtien alla, tähtien alla,
sinua suutelen.


21.6.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

AH ARVAAMATON RUNOUS

Elämästä, kuolemasta, rakkaudesta vasta,
kirjoitettuna on monen monta lasta:
pakenevaa, paljastavaa, huimapäistä, rohkeaa,
muodoiltansa täydellistä, puutteineenkin huimaavaa,
korutonta, alastonta, oivaltavaa, julkeaa,
surullista, syvällistä, toinen toistaan kauniimpaa,
hymyilevää, häilyväistä. Ota sitten selvää näistä!
Niin kuin nainen, runous on, aina ah arvaamaton!

2.6.14

VIELÄ KERRAN

Jokainen haluaa kuulla,

kuulla vielä kerran,

jokainen haluaa kuulla

käen kukkuvan,

kaihoja kantavan tuulen

hellästi humisevan,

jokainen haluaa kuulla

käen kukkuvan.

Avata, sulkea, silmät, 

kaikki on paikoillaan. 

Kukuhan, käkönen, kuku,

vuodet on vuosia vaan. 

Jokainen haluaa kuulla,

kuulla vielä kerran!

Kukuhan, käkönen, kuku,

vielä, vielä, kerran.

Jokainen haluaa jäädä,

jäädä vielä kerran,

jokainen haluaa jäädä

yöhön yksinään,

avoimin, suljetuin, silmin

uniaan itkemään,

jokainen haluaa jäädä

yöhön yksinään.

Havata, hellittää, jättää!

Kaikki on paikoillaan! 

Kukuhan, käkönen, kuku. 

Nukahdan hetkeksi vaan... 

Jokainen haluaa jäädä,

jäädä vielä kerran!

Kukuhan, käkönen, kuku,

vielä yhden kerran.

1.6.14

IKUISTA

Niin kuin valtameret
maailman rantoja,
sinua syleilen.
Niin kuin tähdet
lähellä, kaukana,
sinua katselen.
Niin kuin hiljaisuuden
syvemmin
yö yöltä tajuta voi,
minun sydämeni
sinun sydämesi
omakseen
unelmoi.

Niin kuin tuuli,
niin kuin ilma,
niin kuin maa,
minun maailmani.
Et poissa ole!
Miten olisit?
Olet aina minun
vierelläni!
Ja vaikka vain
hetken lapsia
me olemme,
tiedämme sen,
hyvin tiedämme,
yksi side vain on -
se, joka on
ikuinen.

29.5.14

JOS MUN TUTTUNI TULISI

Jos mun tuttuni tulisi,
arvattuni aavistaisi,
saisin savuna pihalle,
veräjälle, virstan päähän!

Jos mun tuttuni tulisi,
kesken kaiken käppäjäisi,
suoraan syliinsä hyppäisin,
ei ois muuta hyppimistä!

Jos mun tuttuni tulisi,
illan tullen ilmestyisi,
jo ois vihta väännettynä,
kannettuna löylyveetki!

Jos mun tuttuni tulisi,
lempo, laiska lantustaisi,
jopa poskelle purisin,
vaikka ruma jälki jäisi!

Miks ei kapsa askel armas?
Miks ei lennä leppälastu?
Kauan enpä kutsuttele,
jos ei jo tuttuni tule!

7.5.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

SÄÄSTÄ UNENI KAUNEIN

Ravista minua elämä,
vähänkään hyvää jos tein.
Ravista elämän tuuli,
jotain jos mukaani vein.

Varista viimeinen lehti.
Päästä, se kuolla jo ehti…
Säästä ainoa uni,
kaunis kaivattuni.

Jokainen lehti on tähti,
oksalle syttynyt tähti.
Jokainen niistä on uni,
kaunis kaivattuni.

Hengähdä, elämän tuuli,
hetken vain aikaasi vein.
Säästä uneni kaunein,
vähänkään hyvää jos tein.

1.5.14

SYDÄN VAIN AJATTELI

Sydän ajatteli:
”Aikani on tullut, nyt olen valmis.
Tänään on aurinko minua varten, 
tuuli on hellyyttä täynnä.”

Sydän nosti katseensa.
Sydän ei empinyt enää.
Sydän vain astui rinnasta
ja oli hullun onnellinen.

Sydän ei tehnyt laskelmia.
Sydän ei soittanut pankkiin.
Sydän ei jättänyt viestiä.
Sydän vain tajusi tahtonsa.

Huikaisevan sinisissä korkeuksissa,
humutuulten kintereillä,
sokaistumista ja syöksyjä
kohti rannan kallioita!

Sydän, niin, vain ajatteli.

26.4.14

RUNOILIJA JA KUOLEMA

(Ja runoilija sanoi:)
Minulla ei ole sanoja.
Minulla ei ole sanoja.
Sydämeni on vaiti.
Vaiti on hiljaisuus.

(Ja kuolema sanoi:)
Jotain on lopulta laannut.
Jotain on hiipunut viimein.
Yön ja luomien yllä
nimeämätön kuu.

(Ja runoilija kysyi:)
Vain musta kitsas virta?
Vain musta kitsas virta?
Ei käsiä, sydäntäkään,
siltaa ollenkaan?

(Ja kuolema vastasi:)
Vain hopeakolikon on
kaiken tuolla puolen,
vain hopeakolikon on
muistamattomuus.

7.4.14