Tähän
me synnyimme, tälle matkalle,
että uisimme pimeyden alta
kaltaistemme parissa
ja seurustelisimme yön tähtien
kanssa,
laulaisimme joitakin haikeita
lauluja
toisenlaisista unista ja sortuneista unelmista,
ja
vieläpä rakkaudesta, surullisesta rakkaudesta.
Kysyn
sinulta, syvyyden hopeakylkinen ystävä,
kysyn sinulta, taivaan
välkkyvähäntäinen sisar,
monenko hetken mennen olen
onnellinen?
AK 23.1.21
Säv. Juha Lehmus 25.1.21
Sen
jos vain minä voisin,
sinulle antaisin,
sen jos vain minä voisin,
maan ja taivaankin.
Kaiken
puolestasi
tekisin, vaikka vain
elämässä
tässä
onnen
ongen sain.
Jotakin
sentään voisin,
kunnaalta
kukkasen,
jotakin toisin, tämän
köyhän kyynelen.
Ota
sydämeni!
Sen
saathan kokonaan,
saathan,
vaikket siihen
vilkaisisikaan.
AK 22.1.21
Yön
henki kuljettaa
kuun välkkyvää sävelmää
yli
himmeän, tummuvan maan
ja johdattaa ystäväni
kedolle,
joka on jalokiviä täynnä.
Olen
nähnyt ruusut
ja
kuullut kyyhkyset,
mutta
unistani kirkkaimman
säilytin hänelle.
Sen vaikka
eksytin
murheeseen,
vaikka
kuljetin kauas
–
kaikkialta
ojentui
eteenpäin
kaipaus.
AK 19.1.2021
Säv. Juha Lehmus 20.1.2021
Lie
elämää on
kahtalaista,
mennyttä
ja tulevaista.
Ja
sitten vielä
hetki tämä,
jota etsitään
elämäntehtävänä.
Runoillaan,
niin
kuin se
tarpeellista olisi –
.
Kenelle?
Täyttää
tehtävän sen
ajan kärki.
Muistan
hetken,
joka sydämeni
särki.
AK 14.1.2021
Säv. Juha Lehmus 15.1.2021
Rakkaani,
rakkaimpani,
uneksuvasilmäinen rakkaimpani,
joka aallon
lailla keinuat
hiljaisuuksien rannoilla,
rakkaani,
rakkaimpani,
väistyväkatseinen rakkaimpani,
joka vaaran
tähden houkutat
jyrkänteisille vuorille,
onko
millään muulla väliä,
kuin sillä, että me olemme
yhdessä,
ja että yö on sädehtivän kaunis
heijastaen
rakkauttamme
toisiamme kohtaan,
toisillemme vain?
Ja
jos tuhannen laulua laulan
kuin yhden ainoan,
ja
tuhannen kaipauksen kautta
sinua rakastan,
ja merta sinun
silmissäsi,
ja tuulta sinun hiuksissasi,
ja yötä,
ikuisesti ihanaa,
rakkaani, rakkaimpani,
tuulihiuksinen
rakkaimpani,
surunsuloinen rakkaimpani,
mitä sen on
väliä?
Uniemme loppuun asti,
toisiamme
kohtaan,
toisillemme vain.
AK 9.1.2021
Säv. Juha Lehmus 13.1.2021
Unohda vaellus ja tie
ja jalkojesi alta maa,
unohda käskyt,
joita on määrä
noudattaa,
ja kaikki se muu
opittu,
joutava.
Unohda epäily, älä
enää uskalla.
Anna kätesi,
ja se kauniisti
– aivan itsestään –
tervehdykseen, katsohan,
nousee viehkeään.
Sillä ennen kuin
sen huomaankaan,
– kas, unohda –
käsisuudelman kumarsi
herra Kuolema.
Sinun lämpösi on uninen talja,
juuri minua varten luotu.
Sinun hengityksesi on
pehmoinen ansa
leukasi alla.
Siihen minä kaipaan.
Sinun rintasi on valtameri,
voimakas ja tyyni.
Siihen minä lepään
kuunnellen sen rytmiä,
tullen osaksi
armotonta unelmaamme,
josta en välitä tietää,
miten susia tai lampaita
olisimme toisillemme
taistelumme lopuksi.
Entäpä kätesi.
Pidä minusta lujasti!
Vie minut kaikkialle.
Vie minut pesääsi.
Sano minulle, rakkaani,
etten unohda,
minun nimeni
vielä kerran.
AK 2.1.2021
Säv. Juha Lehmus 5.1.2021
