Ruusu ja tähti

Valkoinen, hentoinen,

ruusunen kaunoinen,

keinuen, uinuen,

tuulessa tuoksuen,

kuunnellen tähtönen,

kaukainen, läheinen,

kuunnellen tähtönen

luoksensa käy.

Vaan tähti ei ruusuaan,

koskaan ei ruusuaan,

ruusu ei tähteään,

kumpikaan, milloinkaan,

tietäen, toivoen,

toivoen, luopuen,

kumpikaan, milloinkaan,

toistansa saa!

Toinen on aikasi,

unesi, laulusi −

ruusuni, rakkaani,

suo, sua suutelen,

vuosia miljoonan,

hetkesi ainoan,

hetkesi ainoan,

katoavan.

Vaan tähti ei ruusuaan,

koskaan ei ruusuaan,

ruusu ei tähteään,

kumpikaan, milloinkaan,

tietäen, toivoen,

toivoen, luopuen,

kumpikaan, milloinkaan,

toistansa saa!

Toinen on aikani,

uneni, lauluni −

tähteni, rakkaani,

sua silti suutelen

hetkeni ainoan,

vuosia miljoonan,

vuosia miljoonan,

rakastithan.

AK 15.7.22
Säv. Juha Lehmus 18.7.22

Hohtavaa unta

Aika on unta, hohtavaa unta,

kirkkainta virtaa, hiljaista, syvää.

Ei ole siltaa, aamua, iltaa,

pahaa, ei hyvää, yötä, ei kuuta.

Aika vain viittoo viileään virtaan,

jättämään jäänyt hetkien pirtaan,

riisumaan kaipaus rannalle maan,

astumaan unista hohtavimpaan.

AK 11.7.22
Säv. Juha Lehmus 12.7.22

Tuulisydän

Hellyttävä koha tuulen.

Nousee, laskee, verkalleen.

Silmät suljen, seuraan, kuulen

tuulen puheen sydämeen.

Kuulen, niin kuin ennen aina.

Milloin? Enää muista en.

Suostutellen: silmäs paina

kiinni, hetken lapsonen,

kiinni, ettet itseäsi

kauas etsi, näe vain,

juuri tähän, sisimpäsi.

Tuulta kuulin, löytää sain.

AK 29.6.22 
klo 21.52
lämmintä 27,7
Säv. Juha Lehmus 1.7.22

Olen tottunut matkaan

Olen tottunut matkaan,

ei väliä suunnan.

Askel askeleen jälkeen,

päivän jälkeen taas päivä,

kohtaamatta

toista ihmistä,

joka minua koskaan

täysin ymmärtää.

Olen tottunut tietoon,

sain tietää jo kaiken.

Kaipuun hetkiä vain on,

illan perään vain ilta,

löytämättä

niistä lohdutusta,

joka minua voisi

täysin vapauttaa.

Olen tottunut yöhön!

Olen tottunut aamuun!

Olen tottunut matkaan,

ei väliä suunnan!

Olen tottunut siihen,

etten sinua koskaan,

etten sinua koskaan

enää luokseni saa.

Kesäyö viivy

 

Oi, kesäyö, viivy, viivy! Suo katsella kauneuttas!

Tuot lohtua ihmeellistä, suot rauhaa sun rauhastas.

Jo tuulonen tyyntyy, pienin jo lintunen vaikenee.

Ja kuulaan kesäyön huomaan mun mieleni haaveilee.

Vaan liki on ahnas aika. Käy yllämme vuolas vuo.

Ei elämä kauaa kanna, ei haaveilla liikaa suo.

Siks, rakkaani, joudu, joudu! On syleilyyn hetki vain,

vaan hetki kesäyön kuulas, kun syliisi jäädä sain.

Jo hohkaavat syksyt haljut, kuin huokaukset eiliset.

Ne vartovat kummeksuen, vaan lausumme rukoukset.

Oi, kesäyö, viivy, viivy! Suo katsella kauneuttas!

Tuot lohtua ihmeellistä, suot rauhaa sun rauhastas.

AK 22.6.22
Säv. Juha Lehmus 24.6.22

                     

Tuuli jää koivujen lehtiin

Tuuli jää koivujen lehtiin

hellästi kohisemaan,

aallon liplatus rantaan,

pilvet unelmoimaan.

Lintu jää laulamaan yöhön,

kukkaset aukeamaan.

Minne jäin itse, minne?

Uniini unohtumaan.

Ihanin laulaa yölintu,

kun silmäsi, väsynyt,

suljet, kuljet − jää hetki

unien kunnaille nyt.

Vaan sielläkin tuuli kulkee,

koivujen lehdille jää,

sielläkin aallon lipla

rannalle ennättää.

AK 11.6.22
Säv. Juha Lehmus 13.6.22

                           

MUSTARASTAS, HELKÄ

Nocturne

Kesäyö, tuot haaveen vierelleni, 

laulun kauniin. Mustarastasta 

kuuntelen, yön tuttu, tuntojeni,

minkä laulaa, lauloi sinusta. 

Lauloi, ettei pitänytkään pyytää. 

Syksy-yöt pois pyytämättään hyytää. 

Lauloi poissa, ikuisesti poissa, 

olimme jo, häilyt aamunkoissa. 

Apea on yksinäisen mieli. 

Joutsenpari lentoon lehahtaa. 

Valkoisinaan lumpeet, kaipuunkieli. 

Mieli usviin toisiin vaeltaa. 

Mustarastas, helkä kauneimmasti!

Helkä kauas, kaipuun ääriin asti!

Ja kenties, hetken läpikuultavan, 

pääni painoin syliin rakkaimman. 

AK 9.6.22