Odotan

 

Photo: Kanenori, pixabay.

Yötä liki,

hiljaisuuden reunalla kuljen.

Kuuntelen, miten tähdet

hengittävät väreileviä

valoviestejään.

Käsissäni

eikö viipyisi lämpö,

joka kerran oli sinun,

joka minusta nyt tahtoo

kohden taivaita

katoamaan. −

Ei sanoilla,

oma rakkaani,

vaan tauoilla on tarinansa

tässä äänettömässä

surullisessa sinfoniassa,

jota luopumiseksi

kutsutaan,

ja joka kuitenkin

aavistaa

aamun ja kevään

ja jokaisen

irti päästämisen

hetken.

Hiljaisuuden reunalla

sinua odotan,

kuljen.

AK 7.4.25