Kaksi meissä kamppailee,
valo ja pimeä,
toinen toistaan punnitsee,
kuin tie ja tehtävä
Toinen kutsuu, toinen vie.
Tiedät aikanaan,
kaaduitko vai onnistuit.
Ehket kumpaakaan.
Viisas mies on sanonut,
katso, kuuntele –
jos rauhasi on lähellä
ja puhuu sinulle.
Kuva: Pixabay, pixifant
Herään lintujen lauluun.
Miksihän näin
hymyilenkään?
Näen aamun välkehtivän.
Miksihän näin
hymyilenkään?
Avaan ikkunan aamuun.
Miksihän näin
hymyilenkään?
Herään lintujen lauluun,
lintujen lauluun.
Tänään tulet.
Tänään jäät.
Tänään alkaa elämäni.
Miksi en näin hymyilisi,
kun elämä hymyilee.
Katson silmiisi jälleen.
Miksihän näin
rauhoitunkaan?
Näen katseen ymmärtävän.
Miksihän näin
rauhoitunkaan?
Avaan sydämen sinuun.
Miksihän näin
rauhoitunkaan?
Katson silmiisi jälleen,
silmiisi jälleen.
Tänään tulet.
Tänään jäät.
Tänään alkaa elämäni.
Miksi en näin rauhoittuisi,
kun elämä rauhoittuu.
Olet kielellä jää!
Olet kuplia lumpeiden luona!
Olet kimallus valkean siiven
ja tähtien kiihkeä parvi!
Olet maailma uusi,
sonetti, puiden huojuva keula,
unien viitan lieve
ja rauhan, kaipauksen maa.
Herään kaukaiseen aamuun.
Miksihän näin
hymyilenkään?
Näen vuosien jääneen.
Miksihän näin
hymyilenkään?
Suljen albumin hiljaa.
Miksihän näin
hymyilenkään?
Herään lintujen lauluun,
lintujen lauluun.
AK 27.4.26
Where do you mothers
raise your darling daughters?
Surely not into some war?
Where do you fathers
send your loving sons?
Surely not to arms;
that ain’t right?
What piece of land
could anyone ever
take with them from here?
Can you tell?
What dove of peace
could anyone ever
see rising from a grave?
Can you tell?
It’s nothing but a hum;
the sky is sad and gray,
and suddenly, for some love,
I must pray.
Love is the light
that asks us to pray.
Love is the light
of every day.
Love is the dawn,
love is the heart,
love is the light
of every day.
AK 4.4.26
Once upon a time –
we were drowning in stars.
Once upon a time –
we were drowning in timelessness.
Once upon a time –
we were drowning deep in each other’s eyes
when we first met.
Was it yesterday –
or a life long gone?
Have we crossed paths before
or just been lost along the way?
Still, when you tell the truth, remember me,
when you long to lie, remember me,
when you dance and laugh, remember me,
when you wish to die, remember me.
There are countless poems
about love – let them be,
and countless sunsets to feel and see,
but none of them can tell the tale:
once upon a time,
there were just us –
you and me.
AK 29.3.26
Pilvet, ruusupilvet, sekoittuvat
silmiesi hämärään.
Kuu hopeavaunuillaan
vaeltaa hiuksiesi lomaan.
Puhu, rakkaani − puhut
puiden lempeällä äänellä −
ehkä puhutkin.
Häilähtävät varjot
askeltesi aaltoihin.
Yö lainatuin unelmin
hapuilee uniesi helmaan.
Koske, rakkaani − kosket
maan lämpimällä kämmenellä −
ehkä kosketkin.
Katseesi jäähyväishelmet,
nuo hellyyden kareet
heijastavat kaiken ikävän.
En päästä sinusta, en kokonaan.
Viivy, rakkaani − viivyt
tänä tähtisenä yönä −
ehkä viivytkin.
AK 26.12.25
Säv. Juha Lehmus 27.12.25
Unelmat on ruusuja
ja askeleita tanssi.
Ruusukranssi pääsi päällä,
tanssi, tyttö, tanssi.
Tanssi reunaan perunamaan,
onneen pienen tuvan.
Kultas siellä kumartaen
kysyy: Saanko luvan?
Tanssi mitä haluat vain
alla paljaan taivaan!
Tähtikranssi pääsi päällä
tanssi joka vaivaan!
Unelmat on ruusuja
ja askeleita tanssi.
Ruusukranssi pääsi päällä,
tanssi, tyttö, tanssi.
AK 12.9.25
My dear, my light, my rising sun,
my angel man, my precious one.
When days are dark and skies are gray,
your angel’s wings will guide your way.
Stand tall with kindness, strong
and true,
with angels always guarding you.
But time goes by, my little son,
my angel man, my shining one.
You’ll find your love, a life
brand new,
guided by your stars so true.
Some days may break and some may blind,
still keep your heart pure and kind.
When all my poems are full and
done,
my love remains, my angel son.
I’m proud to know I was the one
you called Mama, my precious son.
AK 20.8.25
Sound Kim Nuorivaara 12.10.25
Angel Man
Raja-aitoja
kaikkialla,
ihmisiä
karsinoissaan,
väärän värisiä,
väärin kokevia,
väärin ajatuksin,
väärin rakastavin
ja vääränväristen
lippujen alla.
Aikakausi
sentään,
halusimme
tai emme,
yhteisesti on
viimeisemme.
Sen jokainen
siis eläköön,
miten kuten,
lailla lampaan,
lailla suden,
tavan mukaan.
Kuka siellä?
Ei kukaan.
AK 16.6.25
Peittyy taakse ikkunasi
yöhyt, heittyy tuvassasi
varjot lattiaan.
Vaisut, vierot, kuvajaiset
ajatuksin kummin, tummin,
käyvät kulkemaan.
Kiemurtavat yli maton,
seinän viertä, hirttä katon,
nukus, lapsi, vaan.
Nukus, ettet huolta kanna,
uutimies auki anna
jäädä akkunaan.
AK 29.5.2025
.jpg)
Täällä minäkin,
ihmisen vähissä vaatteissa,
haaveiluissa, aatteissa,
enkeleiden
ja jumalien seurassa,
kiveltä kivelle hyppelin,
puikkelehdin
paljain jaloin
puiden lomitse.
Milloin sammakoita,
milloin lintuja
kuuntelin,
olinhan kaikessa mukana
ja siinäkin, mitä tapahtui,
ja siinäkin, mitä ei.
Täällä koetin
syntyjä syviä pohtia,
kohtaloni kohtia,
tulemisen
ja menemisen välejä,
hetkestä henkeä tavoitin,
kuikkelehdin
sinne tänne,
turhan tuville.
Milloin vähin mielin,
milloin tuhat kielin
visersin,
lensinhän mieleni metsiä
ja niitäkin, minne kaipasin,
ja niitäkin, minne en.
AK 23.4.25
Yötä liki,
hiljaisuuden reunalla kuljen.
Kuuntelen, miten tähdet
hengittävät väreileviä
valoviestejään.
Käsissäni
eikö viipyisi lämpö,
joka kerran oli sinun,
joka minusta nyt tahtoo
kohden taivaita
katoamaan. −
Ei sanoilla,
oma rakkaani,
vaan tauoilla on tarinansa
tässä äänettömässä
surullisessa sinfoniassa,
jota luopumiseksi
kutsutaan,
ja joka kuitenkin
aavistaa
aamun ja kevään
ja jokaisen
irti päästämisen
hetken.
Hiljaisuuden reunalla
sinua odotan,
kuljen.
AK 7.4.25
Itätuuli puhaltaa.
Länsituuli puhaltaa.
Minne aiot, ystäväni,
tuulen harteilla ratsastaa
tältä aamulta ainoalta,
tältä hetkeltä luotani, minne?
Minne aiot ratsastaa?
Muistikuviin kaukaisiin,
kotokunnaille takaisin,
tuonne ja tänne katsomaan
ruusupilvien lomitse
entisiin aikoihin, hyviin.
Vene vastavirtaa lyö.
Vene myötävirtaa syö.
Minne aiot, ystäväni,
virran kuohuilla vaeltaa
tältä illalta kauneimmalta,
tältä varjolta luotani, minne?
Minne aiot vaeltaa?
Vuoripuroihin takaisin,
meren helmaan vihdoinkin,
kerran ja aina kulkemaan
viljapeltojen ohitse
auringonlaskujen syliin.
AK 21.9.2024
III
On syksy, levoton tuuli.
Puissa vielä vihreää on.
Et tahtoisi päästää.
Ethän luotani lähde.
Et tahtoisi pitää.
Hän ei kuitenkaan jää.
Sydän syksyn lopulta kuuli,
nukahti, siitä sen enempää.
AK 24.8.24
(Scots)
It’s
autumn, a restless wind.
Trees still hold their green sheen.
Ye dinnae want to let go.
So, dinnae leave me on my own.
Ye dinnae want to keep me near,
Yet ye won’t stay, it's clear.
The heart, at last, heard the fall,
drifted off, and felt nae more.
Verse translatin' by ChatGPT3.5, by makin' use o.
II
Tuulessa leikkii lehti
valoa kimaltaen,
syksyä, joka jo ehti
anteeksi pyydellen.
Mikään ei iäti kestä,
leikki on katoavaa.
Sydämen kyllyydestä
saitko jo rakastaa?
AK 19.8.2024
Säv. Juha Lehmus 20.8.2024
(Scots)
A leaf in the wind doth play,
glimmerin' wi' light sae bright,
autumn's here, it cannae stay,
ask forgie for its hasty flight.
Nae thing lasts forever, ye see,
play is but a passin' spree.
Frae the depths o' yer heart, guid an' free,
hae ye loved wi' all o' thee?
Verse translatin' by ChatGPT4.0, by makin' use o.
Pitkä on matka auringon
illan ikuisen syliin
purppuravuorten yli.
Nuku, nuppuni, uneksi
ruusupilvien kyliin.
Siellä on rakkaasi,
siellä hän on,
avoinna sydän ja syli.
(Scots)
Lang is the road tae the sun,
tae the arms o’ the endless nicht,
ower hills o’ purple licht.
Sleep, ma wee bud, dream awa’,
tae the village whaur rosy cloods bide
There’s yer luve,
waitin’ dear,
wi’ an open hert an’ arms sae near.
Verse translatin' by ChatGPT 3.5, by makin' use o.
Kevyt, kirkas tuuli kanervilla kulkee,
tuntureiden omaa kantaa kevyesti,
rauhaan, illan rauhaan, syleilyynsä sulkee.
Kevyt, kirkas tuuli kanervilla kulkee.
Tietön tuonne puolen, unen tavoin häilyy,
korpimaiden omaa kutsuu etäisesti,
tyyneys, illan tyyneys, likempänä päilyy.
Tietön tuonne puolen, unen tavoin häilyy.
Päivän viime säde kultaa niittyvillan.
Askel, tunnet tiesi, kauan tulla kesti
kaipuun helman luokse, luokse iki-illan.
Päivän viime säde kultaa niittyvillan.
A gentle, bright breeze stirs through the heather,
tenderly caressing the moors,
enfolding all in the evening’s peace.
a gentle, bright breeze stirs through the heather.
Afar, the path remains unknown, drifting like a dream,
calling faintly from the wilds,
serenity, evening’s serenity, shimmers near.
Afar, the path remains unknown, drifting like a dream.
The last ray of day gilds the cotton grass.
A step, your journey felt, took long to come,
to the hem of longing, to the eternal dusk.
The last ray of day gilds the cotton grass.
AK 7.7.2024
Säv. Juha Lehmus 8.7.2024
Time is your most
reliable ally.
Time is your
everlasting beloved,
but I don’t know why,
I don’t know why,
I can do nothing
but deny.
This poem
I’ve long been written,
throughout all my life,
like a forgotten bride.
This poem
I’ve long been written,
and still, it remains unfinished,
or merely an unseen veil −
a whisper in the wind,
a glimmer of light in the stream,
the sky on a droplet’s surface,
moonlight’s gentle sheen.
If a window is locked,
it can be shattered!
If the heart is bound,
read my lines again,
read them with time and love,
with time and love −
and maybe you will finish
what is left.
Aika on liittolaisesi
luotettavin.
Aika on rakastettusi
ikuisin,
mutta miksi,
en tiedä miksi,
kieltää on
helpompaa.
Tätä runoa
kirjoitin kauan,
koko elämäni ajan,
kuin unohdettu morsian.
Tätä runoa
kirjoitin kauan,
ja yhä on se kesken,
tai kuin huntu on, näkymätön −
tuulen vain huminaa,
virrassa valon vain väike,
pisaran pinnassa taivas,
kuutamon läikyntää.
Jos ikkunaa lukitaan,
sen voihan rikkoa!
Jos sydäntä kahlitaan,
lue rivini uudestaan,
lue ajan ja rakkauden kanssa,
ajan ja rakkauden kanssa −
ja kenties valmiiksi
kirjoitat sen.
AK 21.7.2024
Two children walk along
the roadside,
I follow both, in their
separate stride.
When did I awaken
from their shadows?
When did I lose them
− who knows?
Towards fluttering,
open windows wide
I walk with eyes closed,
where dreams abide.
Two chambers are
within my heart,
by day, by night,
− and it is all right.
Kaksi lasta kulkee
tien reunaa.
Kumpaakin seuraan,
eri suuntiin.
Milloin heistä
jäin? Milloin
varjoistansa
havahduin?
Hulmuavia, avoimia
ikkunoita päin
käyn silmin suljetuin,
ikävöin.
Kaksi kammiota on
sydämessäni
päivin, öin,
− ja olkoon näin.
AK 18.7.2024
Säv. Juha Lehmus 20.7.2024
