Kuulintu, kuikertaja,
vesilintu, vaikertaja,
kelle laulat, minulleko,
ketä itket, vaikenetko?
Luojan lintu, lohdun tuoja,
unilintu, uskollisin,
laula sinä, itke sinä,
itse kun en voi.
AK 7.4.24
Säv Juha Lehmus 8.4.24
Kuulintu, kuikertaja,
vesilintu, vaikertaja,
kelle laulat, minulleko,
ketä itket, vaikenetko?
Luojan lintu, lohdun tuoja,
unilintu, uskollisin,
laula sinä, itke sinä,
itse kun en voi.
AK 7.4.24
Säv Juha Lehmus 8.4.24
Unelmat puhkeavat Jumalan suusta
ja minä yhden saan,
kun kevät on,
kun kevät ei pääty milloinkaan,
kun kolibreista kaunein
vie viestiä etelään
vain tuntemattoman siemen,
vain toivo siipinään.
Ja näen, kuinka kirkkaus
on väistävä pimeän,
kuin Eeden silmästä enkelin,
kuin ihme elämän,
eikä maailmaa täytä itku,
ei pelko, valitus.
vaan rakkaus, sinun ja minun,
sen selkein olemus.
When the wind dozes in the embrace of the tree,
and the birds fall asleep side by side,
silence begins its lonely,
melancholic song.
Sleep, sleep, oh beloved wind,
rest, oh gentle birds,
I had already laid bare my heart
for the arrival of mournful songs.
When the wave settles in the embrace of the shore,
and the stars remain eternally silent,
a person understands his lonely,
solitary journey.
Sleep, sleep, oh beloved wave,
rest, oh gentle stars,
I had already laid bare my heart
for the arrival of farewell songs.
AK 24.2.24
Mitä te kerrotte kaukaiset tähdet?
Kerromme kohtapa luoksemme lähdet.
Mitä sinä huokailet mereni syli?
Huokailen laineeni käymään sun yli.
Tuuleni itket, oi, ethän vain mulle?
Itku on ikuista rakastetulle.
Metsäni vaikenet, miksi et vastaa?
Hiljaisuus hellimmin omansa kastaa.
Kuunsädesiltani, minne mua kannat?
Toiset on maat, toiset taivaat ja rannat.
Onko mun rakkaani kuitenkin vastas?
Tuhannen rakasta, tuhannen lastas.
Miksi sinä kysyitkään sydämeni outo?
Koska on mieluista unholaan souto.
AK 17.2.24
Säv Juha Lehmus 19.2.24
Vain askel on unien kunnailta,
käden ojennus – katoava,
vaan aamu on pitkä ja hiljainen,
paluuni yksinäinen
tähän outouteen, jota kutsutaan
päiviksi elämän,
sen hetkiin, kysymyksiin.
Tahtoisi palata en.
Käden ojennus vain, miksi tulitkaan!
Et viereeni kuitenkaan jää!
Vain aamu jää pitkä ja hiljainen,
vuoteeni yksinäinen.
Tulit mukaani taas, miksi tulitkaan!
Vaan tule sittenkin!
Vain askel on unien kunnailta,
käden ojennus – rakkaani.
AK 17.2.24
Säv Juha Lehmus 18.2.24
Tietääkö taivas, tietääkö kukaan,
miksi en mennytkään mieleni mukaan?
Miksi on ollut tuo suunnaton syli
kurkottaa, tahtoa tyhjyyden yli,
aikaa sen verran, ettei se riitä?
Milloin, jos milloin, sain selvyyden siitä?
Hiljaa on taivas, tai mene ja tiedä,
nielaisi vastauksen − taisi sen viedä.