14.1.2017

ÄSKEN VIELÄ





Äsken vielä aurinko kultasi huoneeni lattiaa.
Äsken vielä luokseni odotin rakasta tulijaa.
Äsken, voi! En mitään tiennyt, tiesin kuitenkin.
Kissankellot poimin, maljakoihin asettelin.

Äsken vielä ikkunaan pyrähdin. Etkö tullutkaan?
Äsken peiliin vilkaisin. Kiehkurat ovathan paikoillaan?
Äsken potkaisin kenkäni pois. Jos avojaloin ois?
Äsken kaiken muun, en sinua, olisin antanut pois,

sillä elämä on niin oikein, niin hyvin ja juuri kuin haluan!
Rakkaani minulle oikea on ja häntä vain rakastan!
Puutarhan pieneen laitamme
oman onnemme omenapuun!
Ja kotiin kun tulee hän,
jokaisen kerran ovelle vastaansa tuun!

Äsken vielä aurinko kultasi huoneeni lattiaa…
Äsken vielä luokseni odotin rakasta tulijaa…
Äsken, voi! En mitään tiennyt, tiesin kuitenkin.
Kissankellot poimimatta kestävät kauemmin.

14.1.2017

SE ILTA OLI TYYNI



Se ilta oli tyyni,
niin kuin tänäänkin.
Suruhymyilyyni,
tähti etäisin,

valoin, niin kuin silloin
vaitonaisin illoin,
herkin ainoastaan,
hohdit yötä vastaan.

Ja askel lyhenneenä
käy ja kyyneleenä,
toki ehtyneenä,
polun tämän polin:

Hiljaisuuden tähden
runoilija olin.
Ja mitä olin vailla?
En mitään, tietenkään.

Mutta, rakkain, tule!
Tule sittenkin!
Se ilta oli tyyni,
niin kuin tänäänkin.


11.1.2017
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.