27.1.2014

VANHA TARINA



Maan maahinen, metsänmörkö,
lie nähnyt outoa unta,
katsoi ylemmäs, silmäsi,
vilkkui taivaan kultatanner.
Tuo helähdys, valonpiika,
lie nähnyt outoa unta,
katsoi alemmas, kurkisti,
välkkyi metsän musta lampi.

Kaipasivat kumpainenkin,
kutsuivat maailmat toiset.

Maan maahinen, metsänmörkö,
nousi kolosta omasta,
jo oli peikon nähtävä
päivän kirkasta kiloa.
Tuo helähdys, valonpiika,
metsän peittoon sujahti,
jo oli piian päästävä
metsän syville saloille.

Kuuntelivat kumpainenkin,
tunsivat omaksi kutsun.

Maan maahinen, metsänmörkö,
sen ei poltteensa perästä,
vonkunut, ei vankunut.
Tuo helähdys, valonpiika,
sen ei ikävän saatua
lentänyt, ei laulanut.
Katosivat kumpainenkin.
Liekö toisensa löytäneet...

27.1.2014 
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.

LENNÄHTI LIINA




Kontio, korven pelätti,
vihattu, vainottu reuhka,
viskeli risuja, resusi,
piehtaroi, muristen mesusi.
Tappeli. Varjonkin selätti.
Kauas kantoiko meuhka?
Yksi sen kuuli, yksi vain,
hupsu, liinastaan leuhka.

Lennähti liina, livahti
saloille sorea impi.
Kuullut ei emoa, kipitti,
hyppeli, riemunsa ripitti,
laulaen liehtoi – jo kohahti.
Suuttui, sulkeutui rimpi.
Karhu tuon tunsi, karhu vain.
Karhun kaulalla impi.

Katseli kauan... Nuuhkutti…
Varoen lintua tätä...
Käpälät kirposi, putosi.
Liina pois kaulalta katosi.
Kummankin rinnassa nyyhkytti,
nyyhkyi elämän hätä!
Liina vain löytyi, liina vain.
Toinen ei toistaan jätä.


27.1.2014
Oliver Kohlenberg on säveltänyt runon.

25.1.2014

KAUAN JA VÄHÄN


Kauan on siitä, kun sinua suutelin.
Ja aivan liian vähän siitä, kun vuoksesi itkin.


25.1.14
 
Googlekuvahaku: Iván Aivazovski: Anna Burnazyan 1882

24.1.2014

AJATON

Ajaton ja avoin, kahleeton on virta.
Ja me olemme samaa virtaa
ja laulamme saman virran
lauluja.


24.1.14



23.1.2014

TÄMÄ KUOLEMA



On harmaus
kohteliaisuuden hautaamaa,
unta tämä hitaus −

kuun valkeat vaunut,
tuhkaisin silmin yönhevoset,
ennen ja jälkeen.

23.1.14 






2.1.2014

ELÄMÄN PYYNTÖ



Elämä vuoroin on luode ja vuoksi.
Elämän aalloilla askeleet juoksi.
Juoksivat päivät ja iltojen koitot,
unet ja valveet, ne haaveet niin loitot.
Kaiken sen lopulta mikä lie tulos?
Sydän vain sisään ja sydän vain ulos
hengittelee – sydän syytä ei kysy.
Ehkä se tietää sen, mikään ei pysy.
Noustua päivän jo ilta tuo kehdon.
Tuo mitä tuo... Kuulen pyynnön, en ehdon:
Jokainen hetki – se kuitenkin ota
todesta, oli se rakkaus tai sota.

1.1.2014
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.