31.5.2015

RUNOILIJA


Saanut on, joka tohti.
Pienin, suurin, askelin,
empinyt, vaan sittenkin
aina käynyt uutta kohti;

Johti unen maailmoita,
kaatoi, kutsui, kapinoita.
Vaikka vain mielessänsä
soti, silti sisimpänsä

hohti, täytti tehtävänsä,
säkeistönsä, elämänsä.
Aina käynyt uutta kohti?
Olinko − joka tohti?



31.5.15

27.5.2015

KIRJOITAN JUURI

Kuvitelmaa. Silmänlumetta.
Unetta kestät harhan,
hetki hetkeltä paljastuvan,
ja kaiken aikaa heräämäisilläsi
kirjoitat muistiisi. Tästäkin
on ollut puhetta.

27.5.15

24.5.2015

PIRUKURJA KUUTAMELLA



Kukahti käkö. Nukahti rakki.
Kuutamen alla koko kylän sakki,
unien näkö pelkkänä työnä.
Minkäkän, pirukurja, voit tänä yönä?
Minkä, lie onni sun myönä?

Ei sulla renkiä. Ei sulla akkaa.
Mattihin jossahin jouten vain makkaa.
Pitäisikö seuraksi sun sielu joku noutaa?
Kurijahan piruparan kuutamella soutaa.
Kurijahan yksin sun soutaa.

Liikahti lintu… Helähti sirkku!
Aamu ah aukes! Kylä jälleen virkku.
Ilo. Oh arki! Aherrus. Kiirun.
Minkähän, pirukurja, sait? Elonpiirun.
Minkä, lie kiiruista viirun.

23.5.15

23.5.2015

TYÄR JA PIRU




Suomalaisen kansansadun mukaan 


 
− Sinä saat mun, sinä saat mun,
sinä saat mun huomenna.
Tule silloin, tule kiivaan,
omas oon sun huomenna.

Tyär haastaa, hyvin haastaa.
Tulee huomen. Hyvillään
Piru joutuu, sorkat raastaa
maata ehtii ensinkään.

− Tulin noutaan! Johan joutaan?
Käymme naittaan, tuletkos?
Tähän tyär: – Totta aittaan
pääset, mutta muistatkos?

− Sinä saat mun, sinä saat mun,
sinä saat mun huomenna!
Tule silloin, tule kiivaan,
omas oon sun huomenna.

Tyär haastaa, toivo raastaa,
pistää Pirun sydämeen!
Tulee huomen ja uus huomen…
Piru juoksee edelleen…


23.5.15

19.5.2015

ÄLÄHÄN AINANI ITKE



Onkos sun syämes syrijällään?
Älähän Ainani itke.
Tuus mun sylkkyyni lämpimään, tuus.
Äläs nyt, äläs nyt itke.

Sillä sinnoot mun ja minnoon sun,
ja se ei siittään muutu!
Ja kuinkas se muuten ois, kuinkas.
Älähän lintuni itke.

Onkos sun vielähin paha olla?
Älähän Ainani itke.
Miks nuin tummuu sun silimäs, miks?
Äläs nyt, äläs nyt itke.

Panes kauniis vaan silimäs kii,
ja minen mihkään lähe!
Ja kuinkas se muuten ois, kuinkas.
Älähän kukkani itke.

Huomenna ruukaa paremmin olla,
mutta murreita pittää sietää.
Mutta älähän pelekää murreitakaan.
Äitis, jos kuka, sen tietää.


Sillä niin se on sanottu ennenki:
Sinä Ainan armahin silimä,
eivät ne itke kukkasetkaan,
eivät lintuset, älähän sinnään.


19.5.15





6.5.2015

TOUKOKUULLA


Toukokuu tuoksuu, virkoaa maa,
lintuset oksillaan laulella saa,
liplajaa laine, välkkäjää puu,
valkeisiin pukeutuu.

Tuomeni, Suomeni, kauneimmat te,
mieleni, kieleni, ymmärrätte,
siksipä huoli en haastella lain,
katsella tahdon vain.

Maamies peltoaan kyntämään käy,
iltaan on aikaa, ei sauhuja näy
saunalta vielä, vesiä vaan
vasta me kannellaan.

Saunani, rauhani, rakkaimmat te,
mieleni, kieleni, ymmärrätte,
siksipä huoli en haastella lain,
saunoa tahdon vain.



3.5.15
Kaj Chydenius on säveltänyt runon

LOUHEN LAULU



Tuosta ne lukua pitävät.
Kysyvät.
Kutalehtavat.

Kuinka olla ja eleä
näitä aikoja
näivyjä?

Päästän päilyn,
läikyn lasken
Tuonelan mustalta joelta…

Käsken kärmet,
hyhmät hyiset,
mitä vain on vallassani!

Tuosta ne tietoa tekevät.
Puhuvat.
Panettelevat.

Miks ei liehtonut eneä,
neijon laulunsa
lopetti?

Päästän päilyn,
läikyn lasken
Tuonelan mustalta joelta…

Käsken kärmet,
hyhmät hyiset,
mitä vain on vallassani!

Tinarinta. Vyö hopea.
Tinarinta. Vyö hopea.
Tinarinta. Vyö hopea.
Niin, olen Pohjolan emäntä.

6.5.15

2.5.2015

BALLADI IHMEELLISESTÄ ILLASTA



Olen poiminut valkean kiven.
Olen poiminut valkean kiven.
Ja sinulle annan sen.
Ja sinulle annan sen.

Eikä iltamme ihmeellinen,
eikä iltamme ihmeellinen,
voi päättyä milloinkaan,
voi päättyä milloinkaan.

Olet poiminut harmajan kiven.
Olet poiminut harmajan kiven.
Ja minulle annat sen.
Ja minulle annat sen.

Mutta miksi nyt korennoiset,
mutta miksi nyt korennoiset,
noin lentävät mustanaan,
noin lentävät mustanaan?

Sanot, jumalat pensaistoissa,
sanot, jumalat pensaistoissa,
he ovat kai kateissaan,
he ovat kai kateissaan,

ja laskevat käärmeensä irti,
mutta sinut minä kannan kauas!
Mutta sinut minä kannan kauas
kaikesta pahasta maan!

Sillä sinä olet Aamunkoista!
Sillä sinä olet Aamunkoista,
eikä sinun laistasi toista
saa syntyä milloinkaan!

Vaan mikä on milloinkaan totta?
Vaan mikä on milloinkaan totta?
Sen kuka on tietämään?
Sen kuka on tietämään?

Vain poika Iltaruskon,
vain poika Iltaruskon,
joka taivaan punaan, uskon,
minut saanut on ikävöimään…

Mutta aamu, kun suutelet yötä,
mutta aamu, kun suutelet yötä,
he jokaisen suudelmas myötä
syntyvät uudestaan,

eikä iltamme ihmeellinen,
eikä iltamme ihmeellinen,
voi päättyä milloinkaan,
voi päättyä milloinkaan.


2.5.15





KEHTOLAULUA




Suljehan silmäs, nuku vaan. Untes uksi on raollaan.
Perille astihan saattelen. Nukus, kun laulelen.
Kuulehan kauniimmat äänet jo muut.
Kuulehan keijujen nauravat suut.
Tonttukin, katsohan, laskemaan 
jää pilvilampahiaan: Yksi ja kaksi ja
mustinkin tuo joutuvat pirttisen pienoisen luo.
Neljäs jo. Viides... Kuudeskin... Menehän sinäkin.
Untes uksi on raollaan. Suljehan silmäs, nuku vaan.
Perille astihan saattelen, nukus kun laulelen.

2.5.15