4.2.2017

JA TULE TAAS TALVINEN MIETE


Te tulkaa taas kevääni päivät,
maan vihreän uutena tuoksu,
te linnut, viestejä tuoden,
kun aika on parhainta vuoden!

Joka silmu, kuin elämää luoden!
Miksi muistella? Taakse jo jäivät!
Kevään ihme on syliisi juoksu,
maan vihreän uutena tuoksu.

Te tulkaa taas kesäiset illat,
kun kauneus saa sydämen viedä,
te niityt, unien lomaan,
kun hymyten vain loputtomaan

rauhaan kiedotte − runooni omaan.
Mitä muuta? Vain säkeitten sillat?
Kesän ihme on, että en tiedä,
kun kauneus saa sydämen viedä.

Te tulkaa taas syksyni surut,
yön kynttilän lepatus outo,
ja tuulet, valittakaatte,
te murheeni tunnette, jaatte!
Tätä tuskaa! Se ottakaa, saatte!
Sillä mustina soivat sen urut…
Syksyn ihme on murheissa souto,
yön kynttilän lepatus outo.

Ja tule taas talvinen miete…
Käy tupaani, sinisin syli…
Vaan lumet, tehkää niin hyvin,
pois peitelkää nietoksin syvin
hänen katseensa tuo kylmentyvin.
Se on pilkka ja vain ajanviete!
Talven ihme on päästä sen yli!
Käy tupaani, sinisin syli.


4.2.17