Jouluna 2023

Sammui ihmiskunnan yltä

viimeinenkin tähti.

Ei kuultu enkeleitä, tai −

pettikö muisti, sydän,

järkikö lähti?

Kuultiin koston karuselli,

kerran vielä kadotuksen sointi.

Mikä vointi?

AK 25.12.23
Säv. Juha Lehmus 26.12.23

                                                              

Et täällä

 

Meri, joka ennen lauloi, valittaa − .

Tuuli, joka hyväili hiljaa − .

Toisin, tyhjinä rannat nyt − .

Sinä –  et täällä! Et täällä.

Kaipaus vaiennut kurkottaa

eteenpäin, omaansa muistaa:

hengitän kaulaasi vasten,

hengitän sanoitta kaiken.

Miten voisin? Ranta on eri!

Meri on mikä vain meri!

Tuuli on mikä lie tuuli vain!

Sinä – et täällä! Et täällä.

AK 20.12.23
Säv. Juha Lehmus 23.12.23

                                                 

Rajalla I - III

 

I

Keinuin asioiden laidoilla.

Uskoin elämän hyvään järjestykseen,

itse luotuun, itse unohdettuun.

Näen nyt apean hajamielisyyteni,

tyhjät silmäni katsomassa tyhjiä lupauksia,

kuin peilikuvia.

Annathan anteeksi,

olin köyhä tietämättäni,

valoton,

että tyhjin silmin tulin eteesi

horjuttamaan maailmaasi,

katselemaan ohitsesi.

 

II

Aivan äkkiarvaamatta tämä tapahtui.

Miten poissa olinkaan.

En voi uskoa, että jätin kertomatta,

kuinka meri lentää tuulen matkaan,

kuinka aurinko viskaa korunsa kuulle,

ja kuinka kuu hurmioituu,

kuinka linnut sädehtivät

kaikissa ilon väreissä,

sinun väreissäsi, rakas.

 

III

Tähän olen tullut, enkä voi tietää,

onko polkuni minua tuonut,

vai itsekö polkuni tein.

Olen rajalla nyt:

vedän valkean valonsäteen −

se halkaisee taivaan ja ulapan,

unelmani sinusta −

sydämeni lävitse.

AK 29.12.23

Elämä

Elämä, olit tuntematon polku, 

unen varjoista raskas.

Elämä, olit onnen arpa 

ja säihkyvä symbaali,

kuunkeltaisen virran töyräällä

rakas trubaduuri sanoin katkerin.

Mitä vielä olit elämä?

Mitä muuta annat elämä?

Annan mustarastaan mustin huiluin,

taivaan yllesi kylmin kuiluin,

maan liljojen hiljaisuuden,

maan liljojen hiljaisuuden.

AK 18.12.23
Säv. Juha Lehmus 19.12.23

En paljon ja kaiken

Mitä tarvitsin? En paljon.

Olin vähään tyytyväinen,

valoon, joka siinsi,

metsänhuminaan.

Mitä tarvitsin? Vain kaiken.

Olit maailmani, muista

aarteista en tiennyt,

enkä tietää tahtonut.

Tuulensuojaa, rakkautta,

leivän tuoksu, syli lämmin.

Tulen räiskyyn unohtuisin,

puhuisit uneen taas.

Valoon silmissäsi!

Metsään tuoksussasi!

Leivänpalaan kädestäsi,

sanoihisi jäin!

Mitä tarvitsin? En paljon.

Olin vähään tyytyväinen.

valoon, joka siinsi,

metsänhuminaan.

AK 21.11.2023
Säv. Juha Lehmus 22.11.2023

Laulu kaipauksesta

Eino Leinolle

Virta on vinha, ja virta on lauha.

Noutaa rintaani kaipaus,

niin kuin ois virralla tahto ja mieli,

kieli mun sieluuni soutaa,

soutaa kaivattu rauha. 

Ilta on outo − on iltamme seessä.

Työntää tyynellä Tuoni.

Kyydistään kyynel ja toiveesta toinen,

voinen ne maksuksi myöntää,

myöntää silmäini veessä. 

AK 13.11.23

Pieni piirros marraskuulla

Kynäni kylmä, 

kulkija arka,

piirtele piirun 

verran vain,

tähtiä myöten, 

tähtiä ilman:

vaikeus – haikeus 

ihmeellinen!

Kiellä ja kiitä, 

lausuhe, laita:

kaunis on muistossa 

kuunkuvanen,

syysillan säkeitä 

muutama sarka,

hengen helkyt – 

yö etäinen.

AK 7.11.23

Rakas,

 

ovat tyhjiä sanat ja silmät,

kuollutta laulu ja tuuli,

on maailma lakannut, poissa,

pudonnut radaltaan.

Jospa laulaisit, ulappa, vielä!

Oi, jos, tähdet, te vapisisitte!

Linnut, toisitte sanan!

Kääntäisit, tuulonen, ajan!

On vain autiutta, loputtomuutta,

hetkeä, jota ei enää,

on kallion uurteisiin kaipaus

iäksi mykistynyt.

Jospa lämpösi tuntea saisin!

Sinun sylissä pois putoaisin!

Laula, ulappa, vielä!

Tähdet, jos vapisisitte.

AK 30.10.23
Säv. Juha Lehmus 30.10.23

Parille

Unessa

tapahtumaketjun näin,

kuin karusellin, 

elämäni päivät peräkkäin.

Harmaassa lokakuussa,

pikajunan ikkunassa,

ne rymistivät

eteenpäin.

Vähän miettinyt

olen tässä.

Sitten kun tämä

− minullakin kerran −

päättyäkseen sai,

tulisitteko, herra Majakovski, 

eikä vain runoon,

Aunimarjut Karille,

vaan seuraksi sielulleni,

tälle minulle,

lasilliselle, parille.

Davai?

AK 22.10.23
Säv. Juha Lehmus 22.10.23
Laulu Juha Valve 22.10.23

Laulu tyhjästä

Muuttumaton aika on,

ihminen muuttumaton.

Talven jälkeen talvi taas,

kesää käy kesän perään

maasta nuoresta,

maasta nuoresta.

Ja aamusta iltaan

− oi, totuus ja tuska −

jos mitä näit,

yöhön yksin sinä jäit,

yöhön yksin sinä jäit.

Täydellisin luonto vain,

ihminen ei milloinkaan.

Laulun laadit, tuuli vei,

aika sai, virta nieli

laulun tyhjästä,

laulun tyhjästä.

Ja ajasta aikaan,

− oi, uni ja valhe −

jos mitä hait,

tyhjän tyynyksesi sait,

tyhjän tyynyksesi sait.

AK 10.10.23
Säv. Juha Lehmus 12.10.23

Oi nuoruuden valkea siipi

Ainasylvialle

Oi, nuoruuden

valkea siipi,

joka liitelet

unelmien laitaa

huimaavassa

korkeudessa,

ketä kantanut

olet kerran,

häntä kannat

sen jälkeen aina.

Sinä sanot,

rakas tyttäreni,

että olet odottanut

koko ikäsi,

ja näen, että

silmistäsi

läikkyy tummuus,

jota kantanut

olen kerran

minäkin.

Huominen kyllä tulee

ja on tullut jo,

mutta miten

voimakkain

siivin, miten

kutsuvana

elämään,

elämään.


Oi, nuoruuden

valkea siipi.

joka kosketat

tyttäreni otsaa.

AK 29.9.23
Säv. Juha Lehmus 29.9.23

Kun ihminen vanhenee

Pirjolle

Kun ihminen vanhenee,

hän tulee oikein kauniiksi.

Hän on hopeaista jäkälää.

Hän on auringon lempeys.

Hän on valkeaa niittyvillaa

ja kuusten viipyilevä humu.

Kun ihminen vanhenee,

hän tulee oikein kauniiksi.

Hänessä on kaikki se valo,

kaikki se hellyys,

kaikki se kiitollisuus

ja anteeksianto,

kaikki se rakkaus,

kaikki se tyyneys,

kaikki se ymmärtämys

ja hiljainen tieto.

Kun ihminen vanhenee,

hän kaunistuu vain,

niin siinä käy.

Huomasin tämän,

kun katselin rakasta

ystävääni.

Minusta tuntui

hyvältä.

AK 28.9.23
Säv. Juha Lehmus 30.9.23

Outoa

On sekavaa elämäni.

Ja raskasta on kantaa

kuorta ihmisen.

Vain yössä Pohjantähti

lohdutustaan antaa, kantaa

tähteet jumalten.

Outoa on elämäni.

Sen teiden penkereillä

mitä etsinkään?

Jos etsin yhtään mitään,

uneen käydä siellä, tiellä

vastaan itseään?

Lähteellä

Mihin vertaisin sinua, sinä verrattomin kaikista?

Miten näyttäisin metsäni hymyilyn?

Sinä sydämeni läikkyväinen.

Sinä leikkivä orava.

Mistä löytäisin sinua, sinä kesäöihin pakeneva?

Sinä onneni astin, sinä lauluni untu,

sinä outojen tuulien etäinen kaiho.  −

Miten kuljetaan unien häntää?

Sinä kotkista korkein, kaipuuni helma,

rimmillä lähde, väreitä täynnään.  −

Miten näyttäisin rakkaani hymyilyn?

Minä salaan sen. Ei sinua olekaan.

Runon ja suven päivänä

AK 6.7.23

Silloin minua vielä kerran muista

     

Kun olen mennyt, minua muista,

kauas mennyt, maahan hiljaisuuden,

kaukaisuuden takaa minut muista,

kun syksyn lehdet putoilevat puista.

     Silloin minua vielä kerran muista.

Minut, kun olen mennyt kokonaan,

muista − kätesi löytää jälleen sain.

Muista, kun olen mennyt kokonaan,

ja katso, mennä on osatotuus vain.

     Silloin minua vielä kerran muista.

Ja kaikki tuo, mitä suunniteltiin.

mitä toivottiin ja odotettiin,

ja muista taas, mitä suunniteltiin,

ja mistä lakkaamatta haaveiltiin niin.

     Silloin minua vielä kerran muista.

Jos minut hetkeksi unohdatkin,

älä sure, vaan jatka elämää,

jatka hetket hyvät, vaikeatkin,

voi eteenpäin vain jatkaa elämää.

     Silloin minua vielä kerran muista.

Sydän tietää

On maailman äärissä toisin. 

Ei katsetta lämmintä, hämmentävää. 

Maailman äärissä unohtaa voisin, 

jos mitään ei jäljelle jää? −

Viime itkuni vaikeroisin, 

kaipuun katoamaan,

sydän itkisi, vaikeroisin,

kaipuun luoksesi katoamaan.

On kaukana, kaukana siellä

yön piennar niin lämmin ja levollinen.

Maailman äärissä pitkällä tiellä,

ja sydän on valinnut sen −

mutta tietää, ei sitä kiellä,

kerran putoamaan,

sydän tietää, ei sitä kiellä,

tahdoin silmiisi putoamaan.

AK 14.6.23

Song - John Donne

Tähdenlentoon kurkotan,

kaivan jälleen alruunan.

Vähin vuosin katoan,

orpo, onnun, nilkutan.

Kuulla merenneittä taisin −

kateudenko unohtaisin,

            kielen,

            mielen,

jalon, rehellisen saisin?

Oudot synnyit näkemään,

nuo silmiltä salatut,

vaan eteenpäin, väsymään

käy vasta, kun harmaannut.

Ja kerro kernaan minulle,

jos suotu, tuotu, sinulle,

              naista,

              maista,

on kuunaan luotettavaista.

Ja jos näin ois, hihkaise!

Teen pyhiinvaelluksen,

vaan ellet, en harkitse,

vain varuiksi vilkuilen.

Ja jos ois lihaa, luutakin,

ja viimein hälle kirjoitin,

              kaulaa,

              paulaa,

monen ennen tätä taulaa.

John Donne. Song. 1633-69.

Suom. AK 20.6.2023

Rakkaan syli

Kuin koto rakkaan syli.

Ei muusta huolta mitään.

Ja miksi pitäisikään,

vie rakkaus kaiken yli

ja loistaa valon tavoin.

Jos altis kyynelille,

jos luotu kaipaaville,

vain toivoon on se avoin.

AK 27.5.23

Tuutululla

Nukku-, nukku-, nukkumatti

kopistelee ovella jo.

Kyselee, jos saisi tulla

porstuasta peremmälle.

Tuota toispa tuliaista,

univellii valkeaista,

tähtiöistä kultapeittoo

piltin pienen, parhaan päälle.

Nukkuis, nukkuis, kaunokainen,

kauas laukkais ratsullansa,

hyräis, hyräis, kissa harmain

tuutulullan rukistansa.

Nukku-, nukku-, nukkumatti

oven sulkis aivan hiljaa,

kulkis toisen tuvan luoksi,

kyselis, jos saisi tulla

univellin hyvän tuomaan,

tuutulullan, tuutulullan.

AK 25.5.23
Säv. Juha Lehmus 27.5.23

                                       

Uunilintu, unilintu

Uunilintu, unilintu −

yksin laulat kaiken alla,

tyhjyydessä, tyhjän päällä,

surun reunaa kaikkialla.

Piiloistasi, piisku pienoin,

vienoin, helät, virttä vierrät

hienoin kielin illan tullen,

sydäntäni hiljaa hierrät

kaiken alla kauneimmasti,

uunilintu, unilintu –

tyhjyydessä, tyhjän päällä,

haman laitaan, loppuun asti.

Huhtikuuta −

On huhtikuuta, sulakuuta, leskenlehtikin.

On joka kevään ilon humahdus.

On valon hurma, talven surma, uusiin silmuihin.

On yhtäkkinen onnen aavistus.

On rohkeutta elää! Ja rakastaakin, niin!

On hulluus, joka järjen valjastaa!

On pitkää iltaa, aikaa jäädä helliin mietteisiin.

On sata syytä pyytää suudelmaa.

On huhtikuuta, sulakuuta, räystäät tiplattaa!

On ehdittävää − en voi odottaa!

Oi, huhtikuuta − maata näyttää, kukat luvatkaa!

Oi, luvatkaa, hän vielä rakastaa!

AK 1.5.23
Säv. Juha Lehmus 2.5.23

Sinua muistan

In memoriam Osmo Pekonen

Minulla on täällä meri jäillä, sinua muistan.

Olkoot säkeesi kevyet ja iloiset,

missä kuljetkaan, valmiit kaikkeen,

niin kuin olivat ne täällä.

Kevättä on täällä, valon väike, sinua kaipaan,

sanoja sinulta – kirkkautta säihkyen,

missä kuljetkaan, valmis lauluun,

lailla ritarin, oi olet!

 

AK 1.5.23

Kaksi ajatelmaa taiteesta

I

Taide lohduttaa. Taide avaa meissä piileviä
eettisyyden kykyjä kulkea kohti sitä,
mikä on hyvää, kaunista ja oikein.

II

Taide tuo ihmiset lähemmäksi toisiaan.
Taide antaa hahmon ja kielen yhteisille kokemuksille,
niillekin, jotka vielä odottavat löytämistään.

9.4.2023

Sana

Jos alussa oli sana, 

sattumalta sana,

ja sana, sattumalta,

Jumalan tykönä?

Ja jos Jumala sanaa kuuli, 

kauniiksi sen luuli,

ja, katso, vieno tuuli 

sen iti Eedeniin –

niin laulavat ihanat linnut!

Soljuvat sormet yhteen!

Ei ole sanoja liikaa, 

turhia laisinkaan −

niin laulavat ihanat linnut!

Soljuvat sormet yhteen.

Ei ole sanoja liikaa,

Jumala hymyilee.

Jos sattuukin kaikenlaista,

käärme pettää naista?

Jos mitään heiltä puuttui 

Jumalan tykönä?

Ja jos aikakirjaa jo monta, 

synkkää, onnetonta, 

yön, karkotusten, teillä 

sen jälkeen sanailtiin −

niin vaikerrus tuhansin vuosin!

Itkevät ruusut taivaan!

On sana tullut ja mennyt, 

tokko on ollutkaan −

niin vaikerrus tuhansin vuosin!

Itkevät ruusut taivaan!

On sana tullut ja mennyt,

Jumala vaiennut.

AK 7.4.23
Säv. Juha Lehmus 21.4.23

Valkeat neityet

Leimuvat, loimuvat, valkeat neityet

jylhässä, ylhässä yössä.

Leimuvat, loimuvat, valkeat neityet

jylhässä, ylhässä yössä.

Kiirivät, piirivät, korkeat seiryet,

tanssivat tähtien vyössä.

Pohjolan portteja aukovat laulain,

nauraen pyytävät tuonne:

Ihmisen aika on hetkiä kaulain,

lyhyt sen loimi ja luonne.

Leimuvat, loimuvat, valkeat neityet,

kutovat kultaista nauhaa.

Leimuvat, loimuvat, valkeat neityet,

kutovat kultaista nauhaa.

Kulkevat yön yllä korkeat seiryet,

laulavat kaukaista rauhaa.

Kulkevat Jumalan lakeuden laitaa,

aikojen syntymämaita,

muistamaan ihmisen iloa kaitaa,

joka jo sammua taitaa.

AK 31.12.22

Säv. Juha Lehmus 2.1.23

Syliin

Keskeltä maailman myrskyjen jylyn, 

pimeyden, kyynelten, sorron tylyn,

seimestä, katso, käy lapsosen käsi 

kantamaan sisimpäsi, 

antamaan lohtua lohduttomille, 

valon, ystävän, yksinäisille,

pyytämään syliin, lempeyteen, 

jouluyön ihmeeseen.

Keskelle maailman raadollisuuden, 

rauhan, rakkauden mahdollisuuden,

seimestä, katso, käy lapsosen käsi

kantamaan sisimpäsi,

antamaan onnea onnettomille, 

toivon murheissa vaeltaville,

pyytämään syliin, lempeyteen, 

jouluyön ihmeeseen.

AK 18.12.22

Säv. Juha Lehmus 19.22.22

Julkaistu Raahen Seutu 23.12.22