26.4.2014

SYDÄN VAIN AJATTELI



Sydän ajatteli:
”Aikani on tullut, nyt olen valmis.
Tänään on aurinko minua varten, 
tuuli on hellyyttä täynnä.”

Sydän nosti katseensa.
Sydän ei empinyt enää.
Sydän vain astui rinnasta
ja oli hullun onnellinen.

Sydän ei tehnyt laskelmia.
Sydän ei soittanut pankkiin.
Sydän ei jättänyt viestiä.
Sydän vain tajusi tahtonsa.

Huikaisevan sinisissä korkeuksissa,
humutuulten kintereillä,
sokaistumista ja syöksyjä
kohti rannan kallioita!

Sydän, niin, vain ajatteli.


26.4.14

8.4.2014

RUNOILIJA JA KUOLEMA



(Ja runoilija sanoi:)
Minulla ei ole sanoja.
Minulla ei ole sanoja.
Sydämeni on vaiti.
Vaiti on hiljaisuus.

(Ja kuolema sanoi:)
Jotain on lopulta laannut.
Jotain on hiipunut viimein.
Yön ja luomien yllä
nimeämätön kuu.

(Ja runoilija kysyi:)
Vain musta kitsas virta?
Vain musta kitsas virta?
Ei käsiä, sydäntäkään,
siltaa ollenkaan?

(Ja kuolema vastasi:)
Vain hopeakolikon on
kaiken tuolla puolen,
vain hopeakolikon on
muistamattomuus.

7.4.14

7.4.2014

муж! муж!


         Anna Akhmatova

Missä olette rakas
muukalaiseni?
Missä olette jyrkät portaani?
Kuolevainen sydämeni huutaa.
Kuolematon sydämeni
vaikenee.

Olen levoton. Miksi en olisi!
Elämä kokonaankaan − −
On tämä sanonko mitä!
On tämä yhtä tyhjää.
Luetteko yhä pilviä?
Ymmärrän.
Ei niin, ei mitään
järkeä.

7.4.14

RUNO TAIVAASTA




Me tulemme tyhjin käsin,
           raskain askelin.
Toivoa on vähän,
          toivomme sittenkin.
Ei täällä niin helppoa ollut.
          Se kiire sydäntä söi.
Ja se sokeus, pinnallisuus,
          turhaa, tyhjää möi.

Me tulemme, meitä riittää.
         Joku päivän, kaks…
Joku pitkän iän…
         Sai olla jälleen laps.
Vaan minulla ainut on haave:
        Tuo, että muutakin on!
Tuo, että ei elämäni
        ollut taivaaton.

Porttinpa raosta pienen
        uneni ujutan.
Jumala, kuuletko siellä,
        minulle vastaathan?
Jos uneni ovat vain unta,
        niin miksi heräisin?
Eräänä aamuna runon − −
       − − taivaasta kirjoitin.


7.4.14

6.4.2014

OLIPA KERRAN TYTTÖ



Olipa kerran tyttö,
tyttö, tyttönen vaan,
kuin kuka tahansa tyttö
kukkia hiuksillaan.
Varttui.
Seppeltä laittoi
jo rakkaalleen, ehkä niin,
ja niin myös ruusun hän taittoi,
sillä tyttöset tekevät niin…

 
Vaan saahan itkeä, saahan!
Mitä ruusu voi piikeilleen!
Niin!
Polje vain seppele maahan!
Miksi uskoa valheeseen!
Olipa, olipa kerran
ruusunen ruusuillaan!
Kuin kuka tahansa, niin niin,
tyttö vain tornissaan.

Olipa kerran tyttö,
tyttö, tyttönen vaan,
kuin kuka tahansa tyttö
kätensä helmassaan.
Uskoi.
Sydäntä kuuli,
kai vieläkin, ehkä niin,
ja kaiken todeksi luuli,
sillä tyttöset tekevät niin.

6.4.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.