ovat tyhjiä sanat ja silmät,
kuollutta laulu ja tuuli,
on maailma lakannut, poissa,
pudonnut radaltaan.
Jospa laulaisit, ulappa, vielä!
Oi, jos, tähdet, te vapisisitte!
Linnut, toisitte sanan!
Kääntäisit, tuulonen, ajan!
On vain autiutta, loputtomuutta,
hetkeä, jota ei enää,
on kallion uurteisiin kaipaus
iäksi mykistynyt.
Jospa lämpösi tuntea saisin!
Sinun sylissä pois putoaisin!
Laula, ulappa, vielä!
Tähdet, jos vapisisitte.
AK 30.10.23
Säv. Juha Lehmus 30.10.23
Unessa
tapahtumaketjun näin,
kuin karusellin,
elämäni päivät peräkkäin.
Harmaassa lokakuussa,
pikajunan ikkunassa,
ne rymistivät
eteenpäin.
Vähän miettinyt
olen tässä.
Sitten kun tämä
− minullakin kerran −
päättyäkseen sai,
tulisitteko, herra Majakovski,
eikä vain runoon,
Aunimarjut Karille,
vaan seuraksi sielulleni,
tälle minulle,
lasilliselle, parille.
Davai?
AK 22.10.23
Säv. Juha Lehmus 22.10.23
Laulu Juha Valve 22.10.23
Muuttumaton aika on,
ihminen muuttumaton.
Talven jälkeen talvi taas,
kesää käy kesän perään
maasta nuoresta,
maasta nuoresta.
Ja aamusta iltaan
− oi, totuus ja tuska −
jos mitä näit,
yöhön yksin sinä jäit,
yöhön yksin sinä jäit.
Täydellisin luonto vain,
ihminen ei milloinkaan.
Laulun laadit, tuuli vei,
aika sai, virta nieli
laulun tyhjästä,
laulun tyhjästä.
Ja ajasta aikaan,
− oi, uni ja valhe −
jos mitä hait,
tyhjän tyynyksesi sait,
tyhjän tyynyksesi sait.
AK 10.10.23
Säv. Juha Lehmus 12.10.23
Ainasylvialle
Oi, nuoruuden
valkea siipi,
joka liitelet
unelmien laitaa
huimaavassa
korkeudessa,
ketä kantanut
olet kerran,
häntä kannat
sen jälkeen aina.
Sinä sanot,
rakas tyttäreni,
että olet odottanut
koko ikäsi,
ja näen, että
silmistäsi
läikkyy tummuus,
jota kantanut
olen kerran
minäkin.
Huominen kyllä tulee
ja on tullut jo,
mutta miten
voimakkain
siivin, miten
kutsuvana
elämään,
elämään.
Oi, nuoruuden
valkea siipi.
joka kosketat
tyttäreni otsaa.
AK 29.9.23
Säv. Juha Lehmus 29.9.23
Pirjolle
Kun ihminen vanhenee,
hän tulee oikein kauniiksi.
Hän on hopeaista jäkälää.
Hän on auringon lempeys.
Hän on valkeaa niittyvillaa
ja kuusten viipyilevä humu.
Kun ihminen vanhenee,
hän tulee oikein kauniiksi.
Hänessä on kaikki se valo,
kaikki se hellyys,
kaikki se kiitollisuus
ja anteeksianto,
kaikki se rakkaus,
kaikki se tyyneys,
kaikki se ymmärtämys
ja hiljainen tieto.
Kun ihminen vanhenee,
hän kaunistuu vain,
niin siinä käy.
Huomasin tämän,
kun katselin rakasta
ystävääni.
Minusta tuntui
hyvältä.
AK 28.9.23
Säv. Juha Lehmus 30.9.23
