Minä tulen niin surulliseksi,
kun ilta on sininen.
Olen kulkenut poikki pellon,
olen taittanut kukkasen.
Siellä terälehtiään lasken,
taas tietää haluan −
sen, minkä jo hyvin tiedän,
vaan silti rakastan.
Minä tulen niin surulliseksi,
kun etäälle katselen.
Näen elämän häilyväisen,
näen hetkien lyhyyden.
Ja kun käännyn katsomaan taakse,
en pysty, pysty en!
On poljettu kukat siellä,
ja minä tiedän sen…
Minä tulin niin surulliseksi...
On yö, ja en unta saa...
Saunakukka yöpöydälläni,
saunakukka, saat lohduttaa.
Sinun terälehtesi revin −
vain että kerrot sen,
sen, miksi on surullinen
öistäni jokainen.
1.9.13
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti