Vielä on jotain

Ja nyt sanat ovat loppuneet...
Laulettuina laulut...
Kiiteltyinä, niinpä niin,
työt, muistot muisteltuina...

Vai vieläkö jotain: kallion kämmen,
lämpöinen poskeas vasten,
kuohua meren, rauhaa
sinisten pilvien lomaan?

Ja unien piennar?
Ja auringon kultainen, kehräävä kissa?
Vainioitakin kulkea tuolla?
Maata? Punaista tupaa?

Vai vieläkö jotain: jos kanssasi jaan
hiljaisen ilomme läikyn,
tuntematta painoa,
tuntemattakaan muuta!

Niin, vielä on jotain: mitä me muuta,
kuin tuulen ja sateen omaa!
Mitä me muuta, kuin korkeimman
vuoren valloitus!

Niin, vielä on jotain: kallion kämmen,

lämpöinen poskeas vasten,
kuohua meren, rauhaa
sinisten pilvien lomaan.

Ja unien piennar.
Ja auringon kultainen, kehräävä kissa.
Vainioitakin kulkea tuolla.
Maata. Punaista tupaa.

Keijungaisen sukat

Kudo mulle lukki-kulta
hienonhienot sukat,
että eivät ilman jäis
mun pienet varvasrukat.

Kallisteli päätänsä.
Minkä lukki mahtoi?
Saaman piti keijungaisen,
mitä vainen tahtoi.

Tanssi sentään pikkisen.
Puikot tiuhaan sousi.
Juoksi kotiin sukkasin,
kun aamu armas nousi.

28.8.15

Rannalla

Kallion kämmen.
Miten lämmin se onkaan
poskeani vasten.
Meren kuohua, rauhaa,
pilvien lomaan, kun kanssasi jaan
tämän hetken.

1.9.15