En mietteissäni yksin lie.
Lie sama suunta, sama tie,
ja yhtä huokaus kumma,
kun katsellessa kuutamoon
tai aamun uuteen aurinkoon,
tuo valtaa suru tumma.
Tuo varjo, kevät katoaa.
En kesää omakseni saa.
Kuin tajuaisin vasta,
kun on jo liian myöhäistä
mun perhosena pyrkiä
pois syksyn akkunasta.
Vain virran viemää, mitä lie.
Ja aika kultaa, tuuli vie,
pois kantaa kaiken yli.
Ja huokaus kumma katoaa.
Ja kyynel, kaksi, lohduttaa,
kuin äidin lämmin syli.
27.3.21
Säv. Kaj Chydenius 29.3.21
Säv. Juha Lehmus 5.4.21
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti