Ja jokainen on
outo itselleen,
yksinäinen yö,
sudenhetkineen.
Aamunkajon yli
silmänlumeen,
kangastukseen tyhjään,
uuteen uneen.
On luopuminen
valveunistaan,
on vaaliminen
omaa vierauttaan,
ja raskas outous,
kas, on kevyttä
ja suurin ihme,
itse elämä.
Tämä vain, olkoon,
ellei lempeä,
no, sitten julma,
eräs päätelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti