Täällä minäkin

 

Kuva: pixabay jplenio

Täällä minäkin, 

ihmisen vähissä vaatteissa,

haaveiluissa, aatteissa,

enkeleiden

ja jumalien seurassa,

kiveltä kivelle hyppelin,

puikkelehdin 

paljain jaloin

puiden lomitse.

Milloin sammakoita,

milloin lintuja 

kuuntelin,

olinhan kaikessa mukana

ja siinäkin, mitä tapahtui,

ja siinäkin, mitä ei.

Täällä koetin 

syntyjä syviä pohtia,

kohtaloni kohtia,

tulemisen 

ja menemisen välejä,

hetkestä henkeä tavoitin,

kuikkelehdin 

sinne tänne,

turhan tuville.

Milloin vähin mielin,

milloin tuhat kielin 

visersin,

lensinhän mieleni metsiä

ja niitäkin, minne kaipasin,

ja niitäkin, minne en.

AK 23.4.25

Odotan

 

Photo: Kanenori, pixabay.

Yötä liki,

hiljaisuuden reunalla kuljen.

Kuuntelen, miten tähdet

hengittävät väreileviä

valoviestejään.

Käsissäni

eikö viipyisi lämpö,

joka kerran oli sinun,

joka minusta nyt tahtoo

kohden taivaita

katoamaan. −

Ei sanoilla,

oma rakkaani,

vaan tauoilla on tarinansa

tässä äänettömässä

surullisessa sinfoniassa,

jota luopumiseksi

kutsutaan,

ja joka kuitenkin

aavistaa

aamun ja kevään

ja jokaisen

irti päästämisen

hetken.

Hiljaisuuden reunalla

sinua odotan,

kuljen.

AK 7.4.25

Valoa silmissäsi

Peter H. pixabay.

Sinä elät varmaan
hyvää elämää.
Ruusupilviin,
kaukaisuuksiin,
toisinaan käyt,
katseletkin, näet sieltä,
uusi kevät jälleen
tekee tuloaan.

Sinä elät, toivon,
hyvää elämää.
Eilispäiviin,
katoaviin,
toisinaan jäät,
vajoatkin, mutta silloin
kuulet joutsenien
huudot – palaavat!

Kaikki hyvin onhan?
Mitään meiltä poissa
ollut silloin –
eihän milloinkaan.
Tuuli tuulen laulujaan vain,
joki vanhaa kulkuaan vain,
sinä elämääsi
jatkat, eikö niin?

Mikä kukkii, lakastuu vain,
Mitä onkaan, unohtuu vain,
mutta rakkaus ei koskaan,
rakkaus on valoa,
jota silmissäsi
yhä, toivon, on,
jota silmissäsi
yhä, toivon, on.

AK 22.3.25