− Pian on syksy ja halla vie elon.
Rauhallisesti,
ja niin kuin ennen,
hiipuminen
on kaiken
elämisen menon.
− Tämän kuulin, veli hyvä,
suulla hongan,
vanhan kelon,
miten kesti
omituisesti
monen metsäpalon verran.
Ja joka kerran
yhtä
oli hämmästyvä,
että sittenkin,
tuli syksy
myöhemmin.
Talvi mitenkuten
selvittiin.
Kevään tullen
maata myöten
kylmänkukkiin,
taikka huutoon
kuoviserkun,
jopas joskus hirvensarviin,
törmättiin.
− Niin tehtiin,
veliseni, elettiin!
Ja yhtä lailla
veljen lakki
punaisena hohtaa,
− Syksy iskee, vaan
sen tehköön!
Ei nämä veljet
kovempaansa kohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti