Kindly see also: Phenomena of our time − Aikamme ilmiöitä aunimarjutkari@blogspot.com

2.4.2012

Oi (2005, Lisää runoja esikoisrunokirjastani)



Horsma lentää
   istun lämpimällä seinänvierustalla
   keskellä päivää ajattelen sinua
   poika kantaa heinäsirkkaa hatussaan
   sanoo ettei tiedä minne se on
   vasemman jalkansa jättänyt


Horsmaa on ilmassa merkillisen paljon
   ihmiset puhuvat siitä kuin
   tärkeästäkin asiasta
   minä istun seinävierustalla
   en sano juuta en jaata
   sinut minä ajattelen
   ja lentävän valkoisen hevosen

(Oliver Kohlenberg on säveltänyt runon
laulusarjassa Kirjeitä Männynkävylle 2002, sarjaa
voi tiedustella suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta)






*


Elämme vaikeita aikoja me kaksi
   huomista ei meille näytetä
   eiliseen emme pääse takaisin


Rakkaat vainajamme katsovat meihin miettien
   eivät hekään tiedä sen paremmin
   miten elää miten kuolla


Päivät seuraavat toisiaan
   ilta on aamua nopeampi
   ja tänään on liian aikaista kuten aina


Me elämme pelkäämme odotamme
   me odotamme kuin
   kuin hullut taivaalta kuuta

(Oliver Kohlenberg on säveltänyt runon
laulusarjassa Kirjeitä Männynkävylle 2002)


*


Katsot minua
   kuten mies katsoo naistaan
   yhdellä silmänluonnilla olet riisunut minut
   alastomaksi


Käännyn
   et kuule kavioitten murskaavaa jylinää
   silmäsi näkevät vain
   vaatteitteni tahmean kahinan
   kun ne lähestyvät lattiaa


*


Ja vaikka sen tiedän
   läpi kiireisen ihmisjoukon etsin kasvojasi etsin
   kasvojasi lakkaamatta


Ja vaikka sen tiedän
   et tule vastaani tähtisenä yönä
   et kuutamopolkua meren haikean rannalla
   et silloin kun käännyn et silloin kun jään


Ja vaikka sen tiedän luotan kerran kohtaamme
   avoimessa yhteydessä
   lähellä ja kaukana on vielä paikkoja
   ajatella muuta


*


Yksinäinen


Minä ajattelen ihmisen itselleni
   ihmisen kaikilla tavoin
Hitaina illan tunteina ennen teetä
   keskustelemme ääneti


   asioista
Joutilaina öinä kuuntelemme ihojamme
   yön väriseviä ääniä meissä
Ja linnut laulavat läpi öitten
   taivaasta lasketaan kukkien kaste
   ja me kuljemme rantaan
   vanhan puiston kautta


Vasten tuulta
   liki toisiamme
   nauramme päin taivasta
   ajattelemisen olemisen armottoman
   tajuamisen
   ja tämän alituisen rakastetuksi tulemisen
   toiveen meistä


Ja niin kuluu aika tämäkin
   elämä kuin muutama
   joku eilinen

(Oliver Kohlenberg on säveltänyt runon laulusarjaan Yksinäiset, Viitasaaren
musiikin ajan tilauksena 2004, sarjaa voi tiedustella suomalaisen musiikin

tiedotuskeskuksesta)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti