Kindly see also: Phenomena of our time − Aikamme ilmiöitä aunimarjutkari@blogspot.com

5.4.2012

Toinen nainen (2009, Runoja 2. kokoelmastani)


Alituinen huominen olin hänelle
   lempeä päänvaiva
   miten rakastinkaan häntä


   kuin kuumeista unta
   kuin jääkylmää lunta
   saunaiholla


Ja sitä miten katsoi
   kun vettä kantoi
   kaiken sanoen


   kaiken sanomatta jättäen
   yhdellä silmän luonnilla
   miten rakastinkaan häntä


Viattoman sieluni
   vain häpeilemättömän lapsellisuuteni
   onnestani tahtoen ja saaden


Köyhä kalastaja
   miten rakastinkaan häntä


*


Unohtaakseni hänet on minun ensin unohdettava itseni
   rakastettava sataa miestä tuhatta naista
   kymmenentuhatta lasta tuskalla synnytettävä tähän
   ristiriitojen täyttämään maailmaan


Sitten kenties voin pukeutua mustiin tai
   sytyttää hiukseni palamaan


*


Unohtaakseni hänet on minun ensin valmistauduttava hyvin
   on tehtävä suunnitelmat siivottava komerot
   suukotettava lapset on kirjoitettava kirjeet
   tärkeille henkilöille erityisesti hänelle


Sitten kenties voin nukkua pääni selväksi tai
   kävellä mereen


*


Mutta ei
   valitset sen toisen
   alistuvan ja nöyrän
   sen joka pelkää pimeää
   valitset lantion kaaren pakenevan hitauden
   tahdot kuiskaukset huudon kaiken sen muun
   täydet rintani tottakai ota molemmat
   ei en tarvitse ääntäni sen vertaa huuliani
   pienet jalkani ole hyvä pidä hyvänäsi


Pettynytkö
   mitä se on


*

Siivet vai hännät rakkaani
   kuinka pukeutuisin iltaa varten 
   vaikka mitä sen on väliä
   tunnemme alituisen kauheuden alusta loppuun
   iloisena ilkkuvaa huomista emme kiinni saa


   eikä meillä ole ikuisuuksia kuin
   kohteliaisuuksia


*


Anteeksiantojen tuolla puolen
   sulkeutua suureen avuttomuuteensa
   alati hellittämättömään rajallisuuteen
   kenties jumaluuteen jota ei ole
   aikaan ennen ensimmäistä hetkeä


   mitä on ollut ja on
   mitä ei koskaan tule olemaan
   kehien ja piirien
   ääriviivojen mennen


   kun aivan pian
   melkein jo saavuttaneensa tietää


Oi miten ihanan tyhjänpäiväisyyden
   tämän ja tuon
   tämän ja tuon


   näiden häikäilemättömien kesäpäivien syleilyn
   loputtoman matkan silmää räpäyttämättä aivan niin

   vain tajutakseen yhä elävän leppymättömän hellyyden
   pilvien aaltojen lintujen puiden latvojen
   lukemattomien samankaltaisten hetkien
   meissä väijyvien

1 kommentti:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista