Kontio, korven pelätti,
vihattu, vainottu reuhka,
viskeli risuja, resusi,
piehtaroi, muristen mesusi.
Tappeli. Varjonkin selätti.
Kauas kantoiko meuhka?
Yksi sen kuuli, yksi vain,
hupsu, liinastaan leuhka.
Lennähti liina, livahti
saloille sorea impi.
Kuullut ei emoa, kipitti,
hyppeli, riemunsa ripitti,
laulaen liehtoi – jo kohahti.
Suuttui, sulkeutui rimpi.
Karhu tuon tunsi, karhu vain.
Karhun kaulalla impi.
Katseli kauan... Nuuhkutti…
Varoen lintua tätä...
Käpälät kirposi, putosi.
Liina pois kaulalta katosi.
Kummankin rinnassa nyyhkytti,
nyyhkyi elämän hätä!
Liina vain löytyi, liina vain.
Toinen ei toistaan jätä.
27.1.2014
Oliver Kohlenberg on säveltänyt runon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti