Aunimarjut Kari: ÄITIS TUUTII LULLAA

13.12.2014

ÄITIS TUUTII LULLAA

Aleksis Kivelle

Laps, oot kaikin kaunehin.
Unes kauniit liennee.
Viennee armain-aatoksin.
Levon leikit tiennee.

Eikös vainen irrokaan
purtes? Mitäs tirput?
Virkut vain. Ei uinulaan
soua simmut sirkut.

Kuulehan, kuin aaltonen
kehräis yksin sullen.
Mullen kans jo unonen
tarpeen ois yön tullen.

Juttusilla uinulan
käy, liet tuikituttu!
Uinus nyt, kun uinutan!
Nukus, nukkunuttu!

Kauas jäis jo maailma.
Kauas kaiken häiske.
Läiske purttas tuutiva,
kuules lämmin mäiske.

Aalto aallon tuuittaa.
Äitis tuutii lullaa.
Mullakin jo kiinni saa
simmut unen tulla...

13.12.14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Kutsuin yön lauluista kauneimman

Kutsuin yön lauluista kauneimman on ainutlaatuisesti romantiikan esiin nostamia runoperinteitä ja nykylyriikkaa yhdistävän tekijänsä yhdestoista kokoelma. Se jakaantuu neljään jaksoon: enimmäkseen pieniä lauluja sisältävä ”Mustarastas” avaa kirjaa ennen 11 omistetun runon osiota ”Vuoritiellä”, jossa hommagensa saavat vuoroin Onerva ja Leino, Kallas ja Sarkia, kunnes sektio päättyy eulogiaan Leevi Lehdolle: ”[…] Kutsuin kaikkia tähtiä seuranneen, kaikkia tuulia kulkeneen, kaikkia kieliä taitaneen, kutsuin yön lauluista kauneimman, […] rakastamaan rakkautta […]” Sitten on vuorossa kaikkein vanhimpaan sukeltava Kalevala- ja Kanteletar-viisteinen sikermä ”Aino Neity”, kunnes vuoroon pääsee mitaltaan ja rytmiltään vapain rakkauslaulujen koonnos ”Maailman laidalla kerran”. Kukaan muu nykyrunoilija ei voisi kulkea näillä reiteillä yhtä luontevasti ja yhtä taiturimaisesti. Aunimarjut Kari debytoi viisitoista vuotta sitten Oilla (Sanasato 2005). Tässä ajassa hänestä on tullut etenkin säveltäjiemme suuri suosikki, jos kohta tiivis yhteistyö Kaj Chydeniuksen kanssa alkoi aikaisemmin, kaksikymmentä vuotta sitten. Komponoijistamme hän ja Juha Lehmus ovat vieneet itsessään melodista lyriikkaa jo sadoiksi lauluiksi, joita ovat loihtineet myös Toni Edelmann, Oliver Kohlenberg, Mikki Nuorivaara ja Ilkka Aaltonen. Karin ja Lehmuksen yhteistyö palkittiin Majaoja-säätiön Lied-kilpailun toisella palkinnolla 2018. Runoilija voitti joulukuussa 2021 jaetun V. A. Koskenniemen runokilpailun ensimmäisen palkinnon. ”Syväromantiikkaa”, totesi professori Kari Sallamaa tekijän edellisestä ”kypsän täsmällistä” runoutta sisältäneestä työstä Tuo vuorilta ruusu musta (ntamo 2018). Kaltio ylisti ”taidokkaasti soinnuteltua” kirjaa kaavamaisuuden välttävästä mitallisuudesta ja pinnistämättömistä kuvista. ”Pitää elossa romantiikan traditiota”, yhtyi Kaleva ”suuria tunteita” käsittelevän teoksen kiittäjiin. Elämäntarinassa kirjaa kehuttiin erityisesti kansanlaulun lailla soivan ja modernin ilmaisun rinnakkaiselosta, yhtymisestäkin.

Tuo vuorilta ruusu musta

”Hämmästyttävä lahjakkuus”, sanoo Kaj Chydenius. Niin tarkkoja rytmisesti ja niin antoisia soinnillisesti ovat nämä mitat ja poljennot taitavan runoilijat työt. Kymmenennessä kokoelmassaan Tuo vuorilta ruusu musta Aunimarjut Kari balladeeraa, jambeilee, trokeilee ja kääntää lopuksi Runebergin ja Topeliuksen tekstejä. Romantiikan traditio ei voisi olla vahvemmin elossa. Ja mitä lujempi muoto, mitä särkymättömämpi rakenne, sitä kelvompi on Karin säe myös murtumien ja särkyneisyyden ilmaisemiseen. ”Aunimarjut Karin runous on syväromantiikkaa, jossa säteilee sininen kukka. Tekstit käsittelevät lempeä ja elämää, unta ja kuolemaa. Mestareitaan runoilija ei peitä, heitä ovat Eino Leino, Larin Kyösti ja P. Mustapää. Taustana häivähtää Lönnrotin työ: selville selille uidaan kalevalamittaisin säkein. Kokoelmassa on myös parafaaseja Grimmin saduista ja Topeliuksen runoista. Mukana on kimppu Runebergin ja Topeliuksen klassikkorunojen omia suomennoksia. Ilmaisu on väljää mutta täsmällistä, kypsää.” Kari Sallamaa "Kari pitää elossa romantiikan traditiota. Runot käsittelevät suuria tunteita, lempeä, surua, unta ja kuolemaa." Raili Viirret, Kaleva 7/iv/18 "Kari kirjoittaa valtavirtaa vastaan mitallisen rytmin runoutta, ei kaavamaisesti sääntöjä noudattaen vaan niitä vapaasti soveltaen. Säkeet varioivat pituutta milloin nousevaa, milloin laskevaa rytmiä käyttäen. [...] Soinnuttelun taidokas käyttö tehnee Karin runoudesta mieluisaa aineistoa säveltäjille, koska runo hahmottuu melodioivaksi jo hiljaisessa lukukokemuksessa. [---] Kielikuvat nousevat pinnistämättä teemasta. Luonnon ihmettä on, että se luo runon ja laulun olemalla itse sitä: 'Laine, laulat laulamattakin.' Niin tuntuu Karin runouskin parhaimmillaan toimivan." Esko Karppanen, Kaltio 4/18 "[K]okoelma [...] soi kuin kansanlaulu, eikä ihme. Sen juuret ovat syvällä suomalaisessa runoperinteessä. Kalevalamitta kulkee niin luontevasti, että sen uskoo sisäsyntyiseksi. [...] Kalevalan ja kansanlaulun maailmasta Kari etenee [kohti] lyriikan romanttista perinnettä. Teemoina ovat hellaakoskelaiset 'satu, uni, unohdus'. Useat humoristiset faabelit tuovat mieleen Lauri Pohjanpään. [...] Karilla kuitenkin korostuu sitkeä elämänhalu. 'Hiilisilmän heijutus' on kuin kunnianosoitus Kirsi Kunnakselle, mutta kaikesta kirjailija tekee omankuuloistaan lyriikkaa. En ihmettele, että Karin runoja on sävelletty. Niissä itsessään on paljon musiikkia: toistoja, alkusointuja, riimejä ja sisäriimejä sekä kertosäkeiksi sopivia osia [...]. Runoissa sanojen sointi on niin ensisijainen, etä se menee paikoin merkityksen edelle, joskus jopa vie sitä. [...] Kokoelman päättää kuuden runon sarja '4,2 valovuotta'. Siinä kaikupohja laajenee entisestään: '[...]/ Nainen nousi järvestä ja unohti nimensä./ Kirjaimia hän ei unohtanut,/ pitkää vokaalia.' Tämä mainio katkelma on kuin runoilijan tien päätepiste. Ja ilmaisu on modernia. Kiinnostava jännite syntyy siitä, että samalla sarjassa on jotakin suurta ja arkaaista, joka vie ajatukset aina laulujen alkulähteille." Leena Jäppilä, Elämäntarina 3--4/218

Pienen veneen laulu - Sillä on minun sydämeni lyönnit

Raahelainen Aunimarjut Kari tunnetaan mitallisen runon taitajana mm. kokoelmistaan Unennäkijä (2012), Pilvissä kulkija (2013) ja Ja kuolema laulaa tuutulaulun (2015). Pienen veneen laulussa hänen ilmaisunsa kehittyy kohti fragmentaarista ja minimalistista: "Tulevaisuus on aavistettava unina / jotka kenties unohdimme". Ellen Thesleff (1869 Kuopio-1954 Helsinki) oli omaa tietään kulkenut taidemaalari ja graafikko, jota on pidetty yhtenä Suomen ensimmäisistä ekspressionisteista ja jonka töissä on nähty yhtymäkohtia myös Wassily Kandinskyn taiteeseen. Kirjassa oman osionsa muodostavat Aunimarjut Karin käännökset esittelevät Thesleffin runoutta ja aforistiikkaa ensi kertaa suomen kielellä.

Aunimarjut Kari

13.12.2014

ÄITIS TUUTII LULLAA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto

Esittelen blogissa runojani.