sinut kerran istutin.
Vei luokses usein tieni.
Matkaasi sun varjelin.
Ei rakkaampaa, ei kauniinpaa,
vain verso päällä maan.
Ei puutarhassani kai muita
puita ollutkaan!
Nyt kukkas sun on hohtavat
ja kauniin valkeat!
Nyt kaikki taivaan linnut
oksillas sun laulavat!
Ja minä, pieni niin, nyt runkoos
nojaan. Painan pään.
Ja oman elämäni kasvua
jään miettimään.
Oi puutarhuri elämän,
sen kuinka tarkoitit,
kun runoilijan, murhemielen,
minuun istutit?
En muuta voi, kuin kirjoittaa.
Ja joskus itkeä.
Ei suruillani syitä, vaan en
poiskaan kitkeä
mä niitä hennoisi,
sittenkään.
2.12.14
Kaj Chydenius on säveltänyt runon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti