ILTAMIETELMIÄ

En minä ole kokonainen. Olen kokonaisuuden osa.
En ole täydellinen, mutta kuulun osana täydellisyyteen.
Olen olemassa suhteessa taivaankappaleisiin ja atomiin.

Olen olemassa suhteessa hinduun ja Jumalan ainoaan poikaan.

Olen olemassa suhteessa ymmärrykseeni, jota kutsun omakseni.
Olen olemassa suhteessa sinuun ja heihin, joita en opi tuntemaan.
Olen olemassa suhteessa riistäjiin ja riistettyihin.

Olen olemassa hyvin paljon ja kertakaikkisen vähän.
Olen olemassa siinä, mitä teen.

Olen tunteissani ja ajatuksissani. 

Olen unissakulkija.
Olen tässä ja nyt, kaikissa turhissa kuvitelmissani,

ja siinäkin, mitä en osaa kuvitella.
Olen unelmissa. Olen sinun ajatuksesi nyt.
Unohtamatta väiteltyä päättelyä! Puhdasta älyä, hypotalamusta!

Olen olemassa universumin keskiössä ja loputtomassa piissä.
Susissa ja vehnäntähkässä. 

Tämä muuttuu nyt sentimentaalisemmaksi.

Kevyttä usvaa, äänetöntä yötä, silkkaa fonetiikkaa.

Mainitakseni rakkauden, minä olen.
Olen jumittunut menneeseen ja tulevaan.
Ja niihinkin aikoihin, joita en pysty nimeämään, olen jo matkalla, tietämättäni.

Olen suhteessa selvittämättömään.

Hitto vie!

Mutta nyt minua väsyttää, enkä jaksa ajatella enempää.
Ei! Ihminen ei ole saari.

12.12.2014 klo 23:00