NIIN PALJON TUNNEN

Niin paljon tunnen ja niin vähään kykenen.
Ja niin monin sanoin olen pahoillani.
Kirjoitan sääkuvauksia itsestäni
ja päivistäni, jotka ovat yhtä ja
samaa, mitäpä muuta. Kirjoitan siitä,
miten tunnen syksyn surumielisyyden
ja ikkunani takana vaeltavan,
alkuloisen kuun. Kirjoitan myrskyön
jylinän ja nopeasti lankeavan
hiljaisuuden, että tunnen enkeleitä

ja petoja, mutta sinua en tunne.
Kirjoitan talven apeuden ja iltojen
yhdentekevyyden samaan virkkeeseen ja
jo seuraavaan huhtikuun rohkean katseen,
mutta sinun katseestasi en kirjoita.
Tahdonko unen lintujen katoavan?
Ja vaikka sen turhaksi tiedän, kirjoitan
kaikkialle yltävästä kaipuusta, vaan
niin paljon tunnen ja niin vähään kykenen,
sinusta, rakkaani, en koskaan kirjoita.

AK 25.1.21