Pirjolle
Kun ihminen vanhenee,
hän tulee oikein kauniiksi.
Hän on hopeaista jäkälää.
Hän on auringon lempeys.
Hän on valkeaa niittyvillaa
ja kuusten viipyilevä humu.
Kun ihminen vanhenee,
hän tulee oikein kauniiksi.
Hänessä on kaikki se valo,
kaikki se hellyys,
kaikki se kiitollisuus
ja anteeksianto,
kaikki se rakkaus,
kaikki se tyyneys,
kaikki se ymmärtämys
ja hiljainen tieto.
Kun ihminen vanhenee,
hän kaunistuu vain,
niin siinä käy.
Huomasin tämän,
kun katselin rakasta
ystävääni.
Minusta tuntui
hyvältä.
AK 28.9.23
Säv. Juha Lehmus 30.9.23
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti