(Muuan rakkaustarina, jos sitäkään)
Ei ole kertomista.
Ei ole muistelemista.
Ei ole yhtään mitään,
ja kuinkapa olisikaan.
Ilta vain hetken viipyi.
Kiilu vain liikehti luota.
Lintu jos liikkui, lauloi
laulun lyhyen.
Ei ollut tietä, tienviertä.
Ei ollut lastua laineen.
Ei ollut tupaa tulla,
ja kuinkapa olisikaan.
Oli vain haave huono.
Muuan vain hailakka tähti.
Aatos jos oli, siitä
koskaan kuullut et.
AK 4.6.22
Säv. Juha Lehmus 5.6.22
Outo on elämän kylä.
Kulkijaa tulee ja menee.
Mikään ei ikäänsä pysy.
Kaikesta luopua pitää.
Sanoivat yhtä ja toista.
Kukaan ei kuitenkaan tiennyt.
Ilta vain tumma ja tuttu
tomuksi katoamassa.
Kuuntelin, tuuliko siellä.
Kuuntelen, kurkotan ylös.
Taivutan ylhäisen oksan,
syreenin lempeän sinen.
Kuuntelin, tuuliko siellä.
Kuuntelen, kurkotan ylös.
Taivutan ylhäisen oksan
peitoksi eksyneen tytön.
AK 6.6.22
Säv. Juha Lehmus 8.6.22
Oi, oot ruusu yksin jäänyt,
yksin kylmään maailmaan.
Toiset ruusut jo unillensa
ovat käyneet puoleen maan.
Kukkimaan jäit urheasti,
alta hallan loistamaan,
vaan sun hehkuus eipä enää
vastaa siskoistas ainutkaan.
Sun ah varttas, kaunokainen,
hennoisi mä taittaa en.
Siskojes luo nukkumaan
sinut suojaan suo peittelen.
Kauniin lehdistä teen vuoteen,
pois peittelen mun armaan!
Ah, ja ikäni saan kaiken
surra, saanhan varmaan.
Kunnes viimein sua seuraan,
tahdoitpa sen taikka et,
myös mun elämänlangastani
pois putoovat helmet.
Silloin sydämemme kaksin
lentää saavat vapauteen! --
Pois jää asumus jo mainen,
kauas maailma kahleineen.
Thomas Moore. The Last Rose of Summer, 1805
Suom. Aunimarjut Kari 2022
Jokainen päivä toi uuden onnen
ja ehkäpä murheen. Yhtäkään päivää
ei kai syntynyt turhaan. Vakavat unelmat
katsoivat suurin mustareunaisin silmin,
katsoivat syvänsinisin, suurin lapsensilmin,
metsänvihrein metsänneidon silmin,
tuntemattomin, luvuttomin,
sotilaanäidinsilmin suoraan lävitsemme.
Vakavat unelmat, kadotetut unelmat,
enteellisinä kajoina, maailmanlopun sauhuina
ja järkähtämättöminä kuin kallio,
meren lakkaamattomina huokauksina
aikaamme vastaan ja sen ylitse.
Jokainen päivä toi uuden onnen
ja ehkäpä murheen. Yhtäkään päivää
ei kai syntynyt turhaan.
30.4.2022
Mustaa,
musta on matka…
Valkeaa valhetta toivo...
Kirkkautta hiipuvaa kaipaus
kotiin, mielessä sinne.
Aamua nousi ja nousee,
jokainen aurinko
laski.
Turhaa,
turha on surra,
kulkea, kulkea
täytyy.
Kaipuu,
kaipaus on laulu.
Outo sen sävelen kulku.
Ihmettä loputon sointi
kotiin, etäälle sinne.
Sydäntä sata jo särkyi,
jokainen lauluista
itki.
Turhaa,
turha on kaipaus,
kulkea, kulkea
täytyy.
Oi, kesäyö, jos syliis sun,
sun helmaas jäädä saisin,
ei mikään minuun yltäis
ei kipu, surukaan.
Niin unohtuis pois maailma,
ja ääntäkään ei kuuluis,
ei kuuluis,
enää elämäni kaipuut.
Oi, kesäyö, jos hiljaisiin,
sun syliis, niityillesi
vain tulen paljain jaloin,
näin, mielin pyytävin,
niin aukeaishan auteres,
ja aukio ois siellä,
ois siellä,
minun unistani kaunein.
Pimeys maailman ylle laskeutunut on,
pimeys, kuoleman koira, päätön, tunteeton.
Valolle äiti ristii kätensä; en saa
pelon, pimeyden vuoksi koskaan luovuttaa.
Pimeys, lastani et vie. Yhtäkään heistä et.
Lapseni, mukana muiden, huomisen valaiset.
Rauhalle äiti ristii kätensä; taas voin
kuulla lapseni äänen, uuden aamunkoin.
3.4.22
