Edith Södergran, postuumi 1925
Maata, jota kaihoan, ei ole,
sillä kaikkea olevaa väsyin kaipaamaan.
Riimuin hopeisin kertoilee kuu minulle
maasta, jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme ihmeellisesti täyttyvät,
maasta, jossa kaikki kahleemme putoavat,
maasta, jossa kärsivät otsamme saavat vilvoituksen
kuun kasteessa.
Elämäni oli hetkien erehdys.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden todellakin voittanut,
tien maahan, jota ei ole.
Maassa, jota ei ole,
siellä kulkee rakastettuni hohtavin kruunuin.
Kuka on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet välkehtivät vastaukseksi.
Kuka on rakastettuni? Mikä on hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat yhä korkeammiksi
ja ihmislapsi hukkuu äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi eihän muuta ole kuin varmuus.
Ja se ojentaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja tulee vastaus: Minä olen se, jota rakastat
ja aina tulet rakastamaan.
Suom. Aunimarjut Kari 2.5.2024
Säv. Juha Lehmus 10.5.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti