Minne aiot ystäväni

Itätuuli puhaltaa.
Länsituuli puhaltaa.
Minne aiot, ystäväni,
tuulen harteilla ratsastaa
tältä aamulta ainoalta,
tältä hetkeltä luotani, minne?
         Minne aiot ratsastaa?

Muistikuviin kaukaisiin,
kotokunnaille takaisin,
tuonne ja tänne katsomaan
ruusupilvien lomitse
entisiin aikoihin, hyviin.

Vene vastavirtaa lyö.
Vene myötävirtaa syö.
Minne aiot, ystäväni,
virran kuohuilla vaeltaa
tältä illalta kauneimmalta,
tältä varjolta luotani, minne?
       Minne aiot vaeltaa?

Vuoripuroihin takaisin,
meren helmaan vihdoinkin,
kerran ja aina kulkemaan
viljapeltojen ohitse
auringonlaskujen syliin.

AK 21.9.2024

Unilaulu III − Cradlesong III

 

Photo: © Aunimarjut Kari 2020

III

On syksy, levoton tuuli.
Puissa vielä vihreää on.

Et tahtoisi päästää.
Ethän luotani lähde.  

Et tahtoisi pitää.
Hän ei kuitenkaan jää.

Sydän syksyn lopulta kuuli,
nukahti, siitä sen enempää.

AK 24.8.24

(Scots)

It’s autumn, a restless wind.
Trees still hold their green sheen.

Ye dinnae want to let go.
So, dinnae leave me on my own.

Ye dinnae want to keep me near,
Yet ye won’t stay, it's clear.

The heart, at last, heard the fall,
drifted off, and felt nae more.

Verse translatin' by ChatGPT3.5, by makin' use o.

Unilaulu II − Cradlesong II

 

Photo: Unsplash Matthias Heil

II

Tuulessa leikkii lehti
valoa kimaltaen,
syksyä, joka jo ehti
anteeksi pyydellen.

Mikään ei iäti kestä,
leikki on katoavaa.
Sydämen kyllyydestä
saitko jo rakastaa?

AK 19.8.2024
Säv. Juha Lehmus 20.8.2024

(Scots)

A leaf in the wind doth play,
glimmerin' wi' light sae bright,
autumn's here, it cannae stay,
ask forgie for its hasty flight.

Nae thing lasts forever, ye see,
play is but a passin' spree.
Frae the depths o' yer heart, guid an' free,
hae ye loved wi' all o' thee?

Verse translatin' by ChatGPT4.0, by makin' use o.

Unilaulu I − Cradlesong I

Photo: Unsplash. Dewang Gupta.

Pitkä on matka auringon 

illan ikuisen syliin

purppuravuorten yli.

Nuku, nuppuni, uneksi 

ruusupilvien kyliin.

Siellä on rakkaasi, 

siellä hän on,

avoinna sydän ja syli.

AK 15.8.2024
Säv. Juha Lehmus 17.8.2024

(Scots)

Lang is the road tae the sun,
tae the arms o’ the endless nicht,
ower hills o’ purple licht.
Sleep, ma wee bud, dream awa’,
tae the village whaur rosy cloods bide
There’s yer luve,
waitin’ dear,
wi’ an open hert an’ arms sae near.

Verse translatin' by ChatGPT 3.5, by makin' use o.

Iltalaulu − Evening song

 

  Photo: AK 2024. Lake Onkamo, with Old Salla visible in the background on the Russian side.

Kevyt, kirkas tuuli kanervilla kulkee,

tuntureiden omaa kantaa kevyesti,

rauhaan, illan rauhaan, syleilyynsä sulkee.

Kevyt, kirkas tuuli kanervilla kulkee.

Tietön tuonne puolen, unen tavoin häilyy,

korpimaiden omaa kutsuu etäisesti,

tyyneys, illan tyyneys, likempänä päilyy.

Tietön tuonne puolen, unen tavoin häilyy.

Päivän viime säde kultaa niittyvillan.

Askel, tunnet tiesi, kauan tulla kesti

kaipuun helman luokse, luokse iki-illan.

Päivän viime säde kultaa niittyvillan.

A gentle, bright breeze stirs through the heather,
tenderly caressing the moors,
enfolding all in the evening’s peace.
a gentle, bright breeze stirs through the heather.

Afar, the path remains unknown, drifting like a dream,
calling faintly from the wilds,
serenity, evening’s serenity, shimmers near.
Afar, the path remains unknown, drifting like a dream.

The last ray of day gilds the cotton grass.
A step, your journey felt, took long to come,
to the hem of longing, to the eternal dusk.
The last ray of day gilds the cotton grass.

 

AK 7.7.2024
Säv. Juha Lehmus 8.7.2024

 

Unfinished poem − Keskeneräinen runo

    Photo: Pexels Jan Koetsier

Time is your most

reliable ally.

Time is your

everlasting beloved,

but I don’t know why,

I don’t know why,

I can do nothing

but deny.

This poem

I’ve written long,

throughout my whole life,

like a forgotten bride.

This poem

I’ve written long,

and still, it remains unfinished,

or merely an unseen veil −

a whisper in the wind,

a glimmer of light in the stream,

the sky on a droplet’s surface,

moonlight’s gentle sheen.

If a window is being locked,

it can be shattered!

If the heart is being bound,

read my lines once more,

read them with time and love,

with time and love −

and maybe you will finish

what is left.

Aika on liittolaisesi

luotettavin.

Aika on rakastettusi 

ikuisin,

mutta miksi,

en tiedä miksi,

kieltää on 

helpompaa.

Tätä runoa 

kirjoitin kauan,

koko elämäni ajan,

kuin unohdettu morsian.

Tätä runoa 

kirjoitin kauan,

ja yhä on se kesken,

tai kuin huntu on, näkymätön −

tuulen vain huminaa,

virrassa valon vain väike,

pisaran pinnassa taivas,

kuutamon läikyntää.

Jos ikkunaa lukitaan, 

sen voihan rikkoa!

Jos sydäntä kahlitaan, 

lue rivini uudestaan,

lue ajan ja rakkauden kanssa,

ajan ja rakkauden kanssa −

ja kenties valmiiksi

kirjoitat sen.

AK 21.7.2024

In my heart − Sydämessäni

     Photo: pixabay, Pitsch.

 

Two children walk along
the roadside,
I follow both, in their
separate stride.

When did I awaken
from their shadows?
When did I lose them
− who knows?

Towards fluttering,
open windows wide
I walk with eyes closed,
where dreams abide.

Two chambers are
within my heart,
by day, by night,
− and it is all right.

 

Kaksi lasta kulkee
tien reunaa.
Kumpaakin seuraan,
eri suuntiin.

Milloin heistä
jäin? Milloin
varjoistansa
havahduin?

Hulmuavia, avoimia
ikkunoita päin
käyn silmin suljetuin,
ikävöin.

Kaksi kammiota on
sydämessäni
päivin, öin,
− ja olkoon näin.

AK 18.7.2024
Säv. Juha Lehmus 20.7.2024

 

Maa jota ei ole – Edith Södergran

 

Edith Södergran, postuumi 1925

Maata, jota kaihoan, ei ole,

sillä kaikkea olevaa väsyin kaipaamaan.

Riimuin hopeisin kertoilee kuu minulle

maasta, jota ei ole.

Maasta, jossa kaikki toiveemme ihmeellisesti täyttyvät,

maasta, jossa kaikki kahleemme putoavat,

maasta, jossa kärsivät otsamme saavat vilvoituksen

kuun kasteessa.

Elämäni oli hetkien erehdys.

Mutta yhden olen löytänyt ja yhden todellakin voittanut,

tien maahan, jota ei ole.

Maassa, jota ei ole,

siellä kulkee rakastettuni hohtavin kruunuin.

Kuka on rakastettuni? Yö on pimeä

ja tähdet välkehtivät vastaukseksi.

Kuka on rakastettuni? Mikä on hänen nimensä?

Taivaat kaartuvat yhä korkeammiksi

ja ihmislapsi hukkuu äärettömiin usviin

vastausta tietämättä.

Mutta ihmislapsi eihän muuta ole kuin varmuus.

Ja se ojentaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.

Ja tulee vastaus: Minä olen se, jota rakastat

ja aina tulet rakastamaan.

Suom. Aunimarjut Kari 2.5.2024
Säv. Juha Lehmus 10.5.2024

En koskaan nähnyt – Emily Dickinson

          Photo: pixabay bidihofer

En koskaan nähnyt Alppeja 

maissa kaukaisissa,

hilkkansa taivaansaleissa,

kylissään sandaalit,  

nöyriä, joiden jaloissa

leikkivät kaunokit. −

Elokuun päivänä kerran,

miten olemme me?

Emily Dickinson
In lands I never saw – they say (124)

Suom. Aunimarjut Kari 2.7.2024
Säv. Juha Lehmus 17.7.2024

                                             

Lintu – Emily Dickinson

 

           Photo: Kiril Gruev. Pexels.

Lintua polulla

sain salaa katsella −

se haukkas madon puoliksi,

söi raukan raakana,

joi huikan kastetta 

näppärästi ruohosta,

ja hyppäs sivuun – hui! −

kun yks koppis ilmaantui.

Sen silmät vikkelät

kaikkeen ennätti −

ne helmet säikkyvät olivat

ja pää kuin sametti. −

Otin riskin, varoen

tarjosin murenta,

ja levittäen sulkansa

se souti kotiinsa −

kuin airot halkois merta,

ei hopeavanaa ois,

tai päivän töyräiltä perhoset

uis huomaamatta pois.

Emily Dickinson
A Bird, came down the Walk (359)

Suom. Aunimarjut Kari 30.6.2024
Säv. Juha Lehmus 15.7.2024

Säteilevä sormus

 

Kun ukkonen äkisti meren yllä, salama välkähtää. −

Minä hymyilen tyynesti, herään kuin, ei voi sitä selittää.

Kuin kurki on taivaalla korkeuksissaan siivin valtavin,

ylitse jumalten temppelien lennän minäkin.

Vaan siitä on aikaa, siitä on kauan,

ja mikään ei milloinkaan palaa.

Kurki on taivaalla korkeuksissaan

siivin valtavin.

Kun aurinko hellimmin aamun tullen poskea lämmittää. −

Minä hymyilen tyynesti, käännyn pois, ei voi sitä selittää.

Kuin tuulikin rakas ja tuntematon lauluin ikuisin,

merkiksi sormuksen säteilevän otan minäkin.

Vaan siitä on aikaa, siitä on kauan,

ja mikään ei milloinkaan palaa.

Tuulikin rakas ja tuntematon

lauluin ikuisin.

24.6.24
Säv. Juha Lehmus 26.6.24

Nocturne

 

De båda himlens englar,
De ljufliga, de klara små,
De älska så hvarandra,
Men träffas ej ändå.

Zacharias Topelius

Kesän tuoksut, ruusut iltataivaan,

hieno häily yllä niittyjen,

katoavan päily sydämessä,

tuohon jäädä, syliin hetkien.

Tuohon jäädä kesäyöhön yksin.

Yksin kuulla mustarastasta.

Yksin muistaa tähdet vieretyksin,

heitä muistaa, kesää kaukaista. –

Kaunis kaipaus vaiti kaikkialta,

minne katson, vastaan kajastaa.

Heitä muistaa tuulen huokaus hellä,

tai jos tahdot, heitä unohtaa,

unohtaa, on pyörryttävä välke,

veden välke, kaiut kallioin,

taivaan lasten onnenhelke,

tyttö aamun, poika illankoin. −

26.6.24
Säv. Juha Lehmus, Nocturne (2) 27.6.24

Sateen laulusta virran juoksusta

 

Sateen laulusta sinulle lauluni teen,

sinulle lauluni teen,

vaan ei siihen sanoja laisinkaan,

koska ei ollut sinuakaan.

Ei siihen sanoja,

ei ollut laulua,

ei mitään sadettakaan,

mutta silmäni kauas

kohottaa saan

sateen laulua

kuuntelemaan.

Virran juoksusta luoksesi veneeni teen,

luoksesi veneeni teen,

vaan ei siihen tulijaa laisinkaan,

koska ei ollut minuakaan.

Ei siihen tulijaa,

ei ollut venettä,

ei virran juoksuakaan,

mutta kaipausta kauan

odottamaan,

virran juoksua

katselemaan.

18.6.24 klo 13.36
Säv. Juha Lehmus 19.6.24

Kevätkulta laula vielä − Kajlle

 

In memoriam Kaj Chydenius

Keveä. −

Kevään tie. −

Syksyn tie se surkeampi.

Kylmät ovat syksyn tuulet.

Kevättuulet armaammat lie.

Laula vielä! Kevätkulta!

Kaarra pilven pientareella!

Laula, mitään muistamatta,

itse kun en millään saata.

Toisaalle. −

Toinen tie. −

Tutumpi sen laulu kyllä,

syksyn suuren akkunalla,

syksyn aution akkunalla.

Koska on nyt kuultu sekin,

kevätkulta, laula vielä!

Valon väikky! Onnen läikky!

Itse kun en millään saata.

Raahessa 19.5.2024

Aunimarjut Kari

Säv. Juha Lehmus 21.5.2024

Kesäkuun yö

 

Hohtava pilven lonka,

mustikan sininen taivas,

lempeä tuulenviri,

väreilee hopeapaju.

Kuuntelen porraspuulla,

yö on kuulijan unta,

jossakin takana metsän

kujertaa kyyhkynen.

Ei ole aamua, iltaa,

luonnon loputon satu.

Onpahan yötön yö vain.

Oi, jospa ei päättyisikään!

 

Mieli jotakin kohti

irtautuu korkeammalle,

unohtuu matkalle sinne,

hymyilee lähtiessään.

17.6.24 klo 2.24

On kipua − Emily Dickinson

On kipua — niin täyttä —

se kuin kaiken niellen —

hornan hurmokseen peittäen —

niin että muisti vois

kaihtaa — halki — poikki sen —

kuten pyörtyminen —

suo säästää — päästää valvoen —  

luu luulta putois pois.

Emily Dickinson, There is a pain
Suom. Aunimarjut Kari 14.6.2024

Täytyi vain jatkaa

Mieltä tai ei, meidän täytyi vain jatkaa,

eteenpäin elää yön yli matkaa.

Askeleet veivät, jossakin kuljet,

oven jo uuden jälkeesi suljet.

Uneksin, melkein kosketan kuuta.

Sydäntä kuulen, kerronkin muuta.

Silmäsi katsoivat! Käännä ne pois!

Kunpa en koskaan katsonut ois!

Taivas jos kaartuikin lännestä itään,

auringon alla löysinkö mitään. −

Mieltä tai ei, meidän täytyi vain jatkaa,

eteenpäin elää yön yli matkaa.

4.6.2024 klo 2.24
Säv. Juha Lehmus 5.6.2024

Tulo Haadekseen − Edith Södergran

 

Ikuisuuden rantaa katson,

kuulen virran huminaa,

pensaissaan kuoleman soittavan

monotonista melodiaa.

Miks vaikenit, kuolema, nyt?

Olemme kaukaa saapuneet

ja nälkäiset kuulemaan,

ei ole ollut meillä ammaa,

joka laulaisi kuin sinä.

Seppeleeni, jota kantanut en,

vaiti jakoihisi tuon.

Sinä näytät minulle ihanan maan,

korkeat palmut sen,

ja lomitse pylväsrivien

aallot kaipauksen.

Edith Södergran, postuumi 1925
Suom. Aunimarjut Kari 24.5.2024
Säv. Juha Lehmus 27.5.2024

Ei ole mitään − Edith Södergran

Ole rauhassa, lapseni, ei ole mitään,

ja kaikki on niin kuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.

Jossakin kaukana, kaukaisessa maassa,

on sinisempi taivas ja ruusumuuri,

tai palmu ja lempeämpi tuuli – ja siinä kaikki.

Ei ole mitään enempää kuin lumi kuusten oksilla.

Ei mitään suudeltavaa lämpimin huulin,

ja kaikki huulet ajan mittaan jäähtyvät.

Mutta sanot, lapseni, että sydämesi on vahva,

ja että on parempi kuolla kuin elää turhaa.

Mitä halusit kuolemalta? Tunnetko vaatteidensa inhan vastenmielisyyden,

ja ei ole mitään iljettävämpää kuin kuolla oman käden kautta.

Meidän pitää rakastaa elämän pitkiä sairauden tunteja,

ja ahtaita kaipauksen vuosia,

niin kuin niitä lyhyitä tuokioita, joina erämaa kukkii.

Edith Södergran, postuumi 1925

Suom. Aunimarjut Kari 5.5.2024

Säv. Juha Lehmus 8.5.2024

 

Laula sinä

Kuulintu, kuikertaja,

vesilintu, vaikertaja,

kelle laulat, minulleko,

ketä itket, vaikenetko?

Luojan lintu, lohdun tuoja,

unilintu, uskollisin,

laula sinä, itke sinä,

itse kun en voi.

AK 7.4.24
Säv Juha Lehmus 8.4.24

                                     

Filosofin laulu

Emme suinkaan luolan vankeja ole.

Elämä on vapaus, 

ei meille käy kuinkaan.

Mutta siinä viisaus itää, 

että epäröidä pitää, 

katsella kauaskantoisin silmin toisin 

mustakarhuun, hetkeen tähän,

laskelmoida vähän.

Ja tähtäsimme hyvin, tai emme,

− aika on nuoli, ymmärrys jänne −

osuimme sinne, tänne.

AK 24.3.24

Laulu unelmasta, keväästä

Unelmat puhkeavat Jumalan suusta

ja minä yhden saan,

kun kevät on,

kun kevät ei pääty milloinkaan,

kun kolibreista kaunein

vie viestiä etelään

vain tuntemattoman siemen,

vain toivo siipinään.

Ja näen, kuinka kirkkaus

on väistävä pimeän,

kuin Eeden silmästä enkelin,

kuin ihme elämän,

eikä maailmaa täytä itku,

ei pelko, valitus.

vaan rakkaus, sinun ja minun,

sen selkein olemus.

AK 24.3.24

I had already laid bare my heart

 

When the wind dozes in the embrace of the tree,

and the birds fall asleep side by side,

silence begins its lonely,

melancholic song.

Sleep, sleep, oh beloved wind,

rest, oh gentle birds,

I had already laid bare my heart

for the arrival of mournful songs.

When the wave settles in the embrace of the shore,

and the stars remain eternally silent,

a person understands his lonely,

solitary journey.

Sleep, sleep, oh beloved wave,

rest, oh gentle stars,

I had already laid bare my heart

for the arrival of farewell songs.

AK 24.2.24

Mitä te kerrotte

 

Mitä te kerrotte kaukaiset tähdet?

Kerromme kohtapa luoksemme lähdet.

Mitä sinä huokailet mereni syli?

Huokailen laineeni käymään sun yli.

Tuuleni itket, oi, ethän vain mulle?

Itku on ikuista rakastetulle.

Metsäni vaikenet, miksi et vastaa?

Hiljaisuus hellimmin omansa kastaa.

Kuunsädesiltani, minne mua kannat?

Toiset on maat, toiset taivaat ja rannat.

Onko mun rakkaani kuitenkin vastas?

Tuhannen rakasta, tuhannen lastas.

Miksi sinä kysyitkään sydämeni outo?

Koska on mieluista unholaan souto.

AK 17.2.24
Säv Juha Lehmus 19.2.24

Vain askel, käden ojennus

 

Vain askel on unien kunnailta,

käden ojennus – katoava,

vaan aamu on pitkä ja hiljainen,

paluuni yksinäinen

tähän outouteen, jota kutsutaan

päiviksi elämän,

sen hetkiin, kysymyksiin.

Tahtoisi palata en.

Käden ojennus vain, miksi tulitkaan!

Et viereeni kuitenkaan jää!

Vain aamu jää pitkä ja hiljainen,

vuoteeni yksinäinen.

Tulit mukaani taas, miksi tulitkaan!

Vaan tule sittenkin!

Vain askel on unien kunnailta,

käden ojennus – rakkaani.

AK 17.2.24
Säv Juha Lehmus 18.2.24

Vastaus

Tietääkö taivas, tietääkö kukaan,

miksi en mennytkään mieleni mukaan?

Miksi on ollut tuo suunnaton syli

kurkottaa, tahtoa tyhjyyden yli,

aikaa sen verran, ettei se riitä?

Milloin, jos milloin, sain selvyyden siitä?

Hiljaa on taivas, tai mene ja tiedä,

nielaisi vastauksen − taisi sen viedä.

27.1.24

Kuutamosatua

Laula minulle tähtien kehtolaulu.

Soita minulle kosmoksen salaisuus.

Kerro minulle kuutamosatua ihmeellisestä sillasta

ja sieluista sen kannella.

Kiedo minut hymysi pauloihin, hyräile vain.

Kuinka monta pyyntöä mahtuu elämän uneen?

Maalaa minut silmiesi siniseen.

18.1.24
Säv. Juha Lehmus 21.1.24